Huvituksiin kuului vielä myöskin lasten tanssiaiset, jotka toimeenpantiin joulunaikaan meillä niinkuin muissakin kodeissa, joissa vain kasvavaa nuorisoa oli. Huolimatta siitä, että meitä silloin piti silmällä kotiopettajattarien monilukuinen parvi, pidettiin kuitenkin kerrassaan hauskaa ja kului ilta hilpeästi tanssien ja leikkien vaihdellessa. Kaikki tuli muuten olla niinkuin tavallisissa tanssiaisissa ainakin; oikea soittokunta soitteli ja illalliset tarjottiin.
Tähän aikaan olin minä vielä aivan nuori, kasvava poikanen, enkä saanutkaan ottaa osaa muihin tilaisuuksiin kodissa kuin lasten tanssiaisiin. Ja täydellä syyllä luulen, ett'ei tämä seikka ollut mikään poikkeustapaus ja että elämä yleensä niissä piireissä, johon me kuuluimme, oli jotakuinkin samanlaista kuin kuvaamani elintavat minun kodissani, joskin jonkunlaisia vivahduksia ja vaihtelua ilmeni, riippuen kunkin huoneustosta ja varallisuudesta. Mutta perussävel, iloinen ja huoleton ajanhenki vallitsi luullakseni samallaisena kaikkialla.
Jos joku korkeammista virkamiehistä sattui olemaan leskimies tahi naimaton, ei hänen talossaan mitään tanssiaisia toimeenpantu, vaan sensijaan suuret iltakutsut yksinomaan herroille. Toiset taas, joiden huoneustoissa ei sopinut suurempaa juhlaa viettää, kutsuivat seurustelupiirinsä luokseen kahtena eri kertana, toisella kertaa herrat, toisella naiset.
Oli kuitenkin sellaisiakin perheitä, joille ei soveltunut toimeenpanna suuria tanssiaisia eikä illallisia, vaan jotka kuitenkin halusivat silloin tällöin nähdä seurapiirinsä kodissaan. Niissä perheissä toimeenpantiin sensijaan »kahvikekkereitä». Siihen aikaan olivat niin kutsutut kahviseurat, jotka nyt ovat niin tavallisia, milt'ei joka päivä aamupäivisin uudistuvia, aivan tuntematon huvitus, sillä se osa päivää käytettiin silloin aivan toisenlaisiin toimiin. Myöskin näitä kahvikekkereitä oli kahdenlaisia: suuret kemut, joita pari kertaa vuodessa, uutena-vuotena ja keväällä vietettiin ja joihin koko naistuttavapiiri oli kutsuttu, sekä sitten joukko pienempiä kekkereitä, vähäväliä uudistuvia, joihin vain likeisimmät piirit kokoontuivat. Tällaiset kekkerit alkoivat jo kello 5 aikaan iltapäivällä, jolloin tuota höyryävää lempijuomaa, kahvikultaa tarjottiin hopeaisesta kannusta loppumattomiin ulottuvien hienojen kahvileipien seuraamana. Ja vähäväliä sitä aina tyrkytettiin pikkuista lisätilkkaa ottamaan. Myöhemmin tarjoiltiin kaakkuja, hilloja ja muuta sellaista sekä sitten viimeiseksi teevettä. Kahvikemut loppuivat tavallisesti vasta kello kymmenen tienoissa illalla.
Kun kahvi oli juotu alkoi keskustelu luistaa yhä joustavammin ja vilkkaammin tällaisessa seurassa, jonka muodosti yksinomaan naisparvi. Siinä keskusteltiin odotetun kihlauksen mahdollisuuksista, puheltiin viimeksi kaupungissa sattuneesta häpeäjutusta, lueteltiin palvelusneitsyeitten ansioluetteloita j. n. e. sekä kertoeltiin muuten yleensä kaikki päivän uutiset tarkalleen. Nämä tällaiset kekkerit korvasivat niin sanoakseni päivän kronikan, jollaista ei senaikuisissa sisällyksettömissä sanomalehdissä löytynytkään.
Voi sanoa, että siihen aikaan oli Helsingissä niin sanoakseni erikoisseurapiiri seurapiirin keskuudessa, kerma kerman joukossa, »crême de la crême», tahi niinkuin New-Yorkissa sanotaan »the 40 uppers», 40 ylintä. Tämä antoikin aiheen ranskalaiselle kirjailijalle Léouzon le Duc'ille kuvauksessaan Suomesta kutsua pientä kaupunkiamme kiittelevin sanoin »pikku Parisiksi» ja »Pohjolan Parisiksi» meidän kermapiirissämme vallitsevan seurustelusävyn johdosta. Tämä oli tulos monen monien täällä siihen aikaan toimessa olevien ranskalaisten kotiopettajattarien istuttamasta, Madame Campanin tahi Madame Savignén tapaisesta kasvatuksesta, kaavailtuna Madame Staëlsin »Corinne ou l'Italien» tyypin mukaan. Miespuoliset jäsenet tässä hienon hienossa piirissä olivat taas esikuvakseen ottaneet Bulwerin silloin käänteen aikaansaavan »Pelhamin», tuon mestarillisesti muovaillun kuvan mitä täydellisimmästä salonkisankarista »sans peur et sans reproche», jota he nyt koettivat jäljitellä. Vaikkakin kotimaista syntyperää oli tämä seurapiirien kermakerros kuitenkin puolittain ulkomainen, äärimäisyyteen asti hienostunut ei yksinomaan ulkonaisessa hienoudessa ja käytöksessä, vaan erittäin juuri katsantokantoihin yleensä, elämäntapoihin ja tendensseihin nähden. Ranskalainen henki ja ranskankieli oli täällä valta-asemassa, jotavastoin omaa kieltä usein puhuttiin vieraalle vivahtavalla murteella ja oikeaa sanaa hapuillen. Tätä ryhmää voi hyvin verrata kämmekkäkukkiin, jotka on pistetty kanervakukka-kimppuun.
Tämän seurapiirin etumaisina huippuina olivat kaunis kreivitär Mussin-Puschkin, omaa sukuaan Stjernvall, hurmaava vapaaherratar A. Ch. von Kothen, syntyisin von Haartman, kenraalinrouva A. Ramsay, omaa sukuaan Mellin, vapaaherratar von Haartman, o. s. Mannerheim, kreivitär L. Armfelt, syntyisin Cuthbert-Brooke, silloinen kapteeninrouva A. Aminoff, omaa sukuaan Ramsay, rouva A. Demidoff, syntyisin Stjernvall, sittemmin everstinrouva Karamzin, vapaaherratar W. Mellin, omaa sukuaan Mellin y. m. Huomattavimmat herrojen joukossa taas olivat kreivi Magnus Armfelt, Viurilan herra, oikean »grand seigneur'in», hienon herrasmiehen esikuva, vanha hovimies, parooni Klinckowström, notkealiikkeinen ja solakka parooni Casimir von Kothen, hieman naisellinen mutta hieno ja ketterä parooni Aug. Mannerheim, kapteeni Pierre Friberg, everstiluutnantti Liljebrunn, j. n. e. Olen tässä maininnut vain parhaimmat vaikuttavimmista ja niin sanoakseni käytöstapaa määräävistä, johtavista henkilöistä.
Olisi ollut suoranainen vajanaisuus kertomuksessa senaikuisista Helsingin seurapiireistä, jos olisi jättänyt tästä niin jyrkästi eroittuvasta ja erinomaisesta ryhmästä mainitsematta. Ja kuitenkin on se suotta — sillä nykyiset, yksinkertaisemmin kasvatetut sukupolvet, jotka eivät koskaan ole kuvaamaani kermaryhmään kuuluvia henkilöitä nähneet, eivät kykene, kaikista kuvauksista ja kertomuksista huolimatta, muodostamaan itselleen oikeaa käsitystä ja kuvaa näistä ylhäisempien seurapiirien »leijonista» tahi oikeista suuren maailman naisista, »les dames du grand monde», eikä myöskään siitä hienosta ja ylevästä sävystä, joka heidän piirissään oli vallalla.