Myöskin nämä kolme tärkeää seikkaa ihmiselämässä ovat olleet ihmeellisten muutosten alaisia niinkuin kaikki muukin.
Kun siihen aikaan, josta tässä nyt kerron, sattui onnellinen lisäys jossakin perheessä, lähetettiin heti perheen koko seurustelupiirille painetut ilmoituskortit, joissa kerrottiin »että vaimoni onnellisesti on maailmaan synnyttänyt sirovartaloisen — — — josta minulla on kunnia täten ilmoittaa». Siihen aikaan ei ollut tapana niinkuin nyt sanomalehdissä ilmoitella, että »reipas ja tanakka poika on syntynyt» tahi »pikku veli Helmille ja Ainalle» j. n. e. eri vivahduksissa. Sellaista olisi pidetty kerrassaan sopimattomana.
Kun tuollaisesta onnellisesta tapahtumasta oli kulunut kolme päivää, asetettiin silloin vielä sangen heikoissa voimissa oleva äiti erityiselle loistopaikalle, »lit de parade», puettuna erikoisesti juuri sitä varten sommiteltuun, sangen somaan ja kiemailevaan »lapsivuodepukuun». Ja sitten alkoivat välttämättömästi asiaankuuluvat »lapsivuodevierailut». Perheen kanssakäymispiiriin kuuluvain kaikkien naisten tuli näet seuraavan viikon kuluessa tehdä tuollainen »visiitti», ensin läheisimpäin sukulaisten, sitten likeisimpäin ja parhampain ystäväin ja vihdoin muiden onnittelijain loppumattoman liudan, niin paljon kuin vain makuukamarin seinien sisään sopi. Vaikka äiti olikin useimmittain vielä sangen voimaton ja heikko, täytyi hänen kuitenkin kärsivällisesti kestää sitä puhe- ja lörpöttelytulvaa, joka hänen ympärillään hälisi ja kuunnella lusikoiden kiusallista kilinää kahvikupeissa. Totisesti lujat hermot täytyi olla sairaalla kestääkseen tuollaista.
Parin viikon perästä vietettiin sitten ristiäiset, johon tilaisuuteen vieraat niinikään painetuilla kutsukorteilla kutsuttiin, ja niitä olikin tavallisesti sangen runsaasti. Ikäänkuin itseoikeutettuja olivat ensinnäkin perheen lähimmät sukulaiset ja heidän lisäkseen kutsuttiin vielä paljon muita perheen kanssakäymispiiriin kuuluvia, jotka pitivät kunniana kun heidät kummeiksi pyydettiin.
Ristiäistoimitus tapahtui siihen aikaan aina iltapäivällä, tavallisesti kello kuuden aikaan. Tärkein kysymys tällä hetkellä oli se, kuka vastasyntyneen kantaisi kasteelle. Tavallisesti määrättiin sylikummiksi pienokaisen isoäiti tahi mummo, mutta voitiin tähän tärkeään tehtävään kutsua myöskin joku toinen henkilö, joku korkea-arvoinen nainen, joka taas, jos hän itse oli estetty toimituksessa läsnäolemasta, antoi jonkun sijaisen edustaa itseään. Kummeja oli aina useita ja asetettiin heidät ristiäistoimituksen ajaksi seisomaan kahteen riviin, naiset toiselle puolelle ja miehet toiselle niin että parit seisoivat vastakkain. Kun usein sangen pitkäksi venähtävä toimitus oli loppunut, tuli mieskummin astua naisparinsa luo suutelemaan hänelle tavanmukaisen »kummisuutelon» ikäänkuin sen lupauksen vahvistukseksi ja sinetiksi, jonka he ristiäis-toimituksessa olivat antaneet, nimittäin olla vasta kastetun kummilapsensa tukena ja turvana jos olosuhteet sitä tulisivat vaatimaan. Silloin sattui usein kerrassaan lystillisiä kohtauksia, sillä milloin vetivät nuoret tyttöset vastakynttä eivätkä tahtoneet mielisuosiolla tuota asiaankuuluvaa suudelmaa antaa, milloin taas herrat olivat liian ujoja — ehkäpä joskus eivät erityisesti halunneetkaan käyttää oikeuttaan hyväkseen; kaikki tämä herätti mielialan hilpeäksi ja sai aikaan leikinlaskua.
Tämän juhlatoimituksen katsottiin siihen aikaan synnyttävän jonkunlaisen henkisen heimolaisuuden asianomaisten kummien kesken, meidän luterilaisten keskuudessa kuitenkin ilman sen enempiä seurauksia. Mutta oikeauskoisten parissa oli vallalla sellainen käsitys, että tämän kautta oli muka niin likeinen side solmittu, ett'ei esim. avioliitto asianosaisten kesken enää sitten voinut tulla kysymykseenkään, ja lieneekin kummina-oloa joskus käytetty keinona estää tuollaisen avioliiton solmiamista.
Kun ristiäistoimitus kaikinpuolin oli loppuun suoritettu, tarjottiin vieraille viiniä ja makeisia; seurasi sitten kaakkujen, marjahillojen ja hedelmäin tarjoilu sekä kaiken päälle teen juonti. Kello olikin jo kymmenen, usein enemmänkin, kun tällaiset ristiäiskemut loppuivat.
* * * * *
Häät ovat nykyaikaan sellaiset juhlamenot, jotka pitää hujautetaan yht'äkkiä ja pitemmittä kemuitta. Hääpari vihitään hiukan ennen päivällistä lähteäkseen heti senjälkeen häämatkalle — häävieraat saattavat nuoren parin rautatieasemalle tahi höyrylaivaan ja menevät sitten kukin kotiinsa. Joskus ovat vihkijäiset vieläkin yksinkertaisemmat — morsian ja sulhanen matkapuvussa valmiina lähtemään, lasi samppanjaa ja muutamia hääkonvehteja tarjotaan vieraille. Ylen mukavaa, sangen halpaa — mutta ikävää.
Ennen oli häätilaisuus sitävastoin merkkitapaus, jota suurilla juhlallisuuksilla tuli viettää ja jota kauan oli odotettu ja sitä varten varustauduttu. Itse vihkiminen tapahtui usein kauniisti koristellussa kirkossa ja jollei kirkossa niin sitten kotona, ja aina iltasella, jolloin morsiamen kodissa heti vihkimisen jälkeen alkoivat suuret häätanssiaiset, kestäen aina aamutunneille asti. Kun siihen aikaan ei matkusteltu ulkomaille niinkuin nyt, jatkui hääpäivän jälkeisinä päivinä sarja tanssiaisia, päivällisiä ja kekkereitä, joita nuoren parin lähimmät piirit toimeenpanivat, niin että kesti usein pitkät ajat ennenkuin vastavihityt nuoret pääsivät lepoon ja rauhaan omassa uudessa kodissaan.