Se sijaitsi kauniin, suuren Lohjanjärven päässä, josta Karjanjoki eli Svartå juoksunsa alkaa, muodostaen tehtaan kohdalla viisi voimakasta vesiputousta aivan peräkkäin. Paikka on luonnonihanimpia koko siinä osassa maatamme. Pauhaavain, vaahtoavain putousten reunuksilta ylenee mahtavia, satavuotisia puita kasvava puisto ja puiden tuuhealehväiset oksat riippuvat kuohuina kiehuvain koskien yllä. Pitkät käytävät, kiemurrellen huimaavan korkeiden puiden lomitse, johtivat ylös linnanmuotoiseen huvihuoneeseen, josta ihana näköala yli kauniin ympäristön avautui katsojan eteen. Sinne vietiin tavallisesti vieraat kirjoittamaan nimensä ja samalla joskus myös pienen runopätkän tahi lauselman siellä olevaan muistokirjaan. Kun tuo muistokirja on ollut olemassa aina vuodesta 1813 asti, on se ainoa laatuaan ja mielenkiintoa herättävä kirja, sisältäen suuren osan Suomessa lähemmä vuosisadan kuluessa oleskelleiden ylhäissukuisten ja loisteliaiden henkilöiden nimikirjoituksia.
Mustion tehdas perustettiin vuonna 1605 ja on se siis maamme vanhin rautatehdas. Kaikki siellä osoittaakin, että se on satavuotinen sivistyspaikka ja oikea aatelishovi. Kaksikerroksinen päärakennus ullakoineen on suuri ja upea ja vielä nytkin säilynyt hyvässä kunnossa huolimatta ijästään ja vaikkakin se on puusta rakennettu, mutta se rakennettiin aikana, jolloin vielä meidän metsissämme löytyi teräslujaa puutavaraa, kerrassaan kovaa kuin rauta.
Kun astuu sisään tuohon vanhaan rakennukseen, kohtaa siellä tulijaa nykypäivinä harvinainen näky, kahdeksannentoista vuosisadan loppupuoliskolta muuttumattomana säilynyt huoneusto. Melkein joka huoneessa on kuuluisa koristemaalari Desprez aikaa ja tyyliä uskollisesti seuraten koristellut ja maalannut öljyvärikankaalla päällystetyt seinät. Erittäinkin vetää huomion puoleensa eräs huone alakerroksessa, jonka seinille on maalattu grisaille-väriin vivahtava mielikuvituksellinen maisema. Useissa huoneissa nähdään seisovan vielä erinomaisen kauniit, vanhat hollantilaiset kaakeliuunit messinkisillä jaloillaan. Muutamissa taas ovat kullatut, silkkikankaalla päällystetyt rokokotyyliset huonekalut samoilla paikoillaan ja yhtä hyvinä säilyneinä kuin Kustaa kolmannen aikana, ja eräässä huoneessa nähdään vielä sama suuri, kullattu uudinsänky, jossa Kustaa kuningas lepäsi 1787 ja keisari Aleksanteri I 1812. Muissa huoneissa on taas säilytetty tarkasti viime vuosisadan alussa vallinnut mahonki-empire-tyyli, joka on myöskin jo nyt vanhanaikainen. Kaikki on tässä talossa säilytetty niin tarkasti ja menneisyyttä kunnioittavasti, ett'ei ajan kuluttava hammas eivätkä uudemmat maku- tai kuosisuunnat ole pystyneet sinne tunkeutumaan, vanhaa siellä järkyttämään tai hävittämään taikkapa sen sijalle siellä tuomaan kaikenlaista uudenaikaista ja arvotonta, niinkuin on käynyt useimmissa muissa paikoissa.
On vielä huomattava, että sukutilan nykyinen omistaja, kamarijunkkari Hjalmar Linder on yhä lisännyt talon vanhanaikaista kalustoa hankkimalla sen lisäksi kokoelman todellisia taideaarteita, arvokkaita tauluja, pronssi- ja marmorikapineita sekä kallisarvoisia vanhoja huonekaluja, seinämattoja ja muuta sellaista, kaikki sopien tyylinsä puolesta hyvin yhteen entisten tavarain ja itse paikan kanssa; siten on hän yhä ylentänyt tämän kokonaisuuden hienoutta, ylevyyttä ja kuosin kauneutta.
Nämä molemmat suuret tilukset, Fagervik ja Mustio, olivat monessa suhteessa suuresti toistensa kaltaiset ja kilpailivat keskenään niin sisäisiin kuin ulkopuolisiinkin oloihin nähden. Molemmat olivat suuremmoisia ja hyvin rakennettuja aatelishoveja kauniine puistoineen ja puutarhoineen, ja molemmissa niissä oli vallalla samanlainen harkittu ja ylimyksellinen sävy, sama vanhoillisuus ja eristäytyminen muusta maailmasta, samallainen jäykkyys ja samallaiset vaatimukset. Mutta kuitenkin oli näiden paikkojen välillä huomattava eroitus olemassa, sillä samalla kun sävy, perussävel Fagervikissa oli lämmin, joskus sydämellinenkin, oli se Mustiossa, varsinkin mitä emäntään tulee, kylmä, usein pureva ja karvas. Keskusteluissa tuntui, joskin se yleensä kävi kohteliaasti, jonkunlainen pippurin liikamaku, varsinkin jos oli puhe yleisistä asioista, mutta myöskin joskus yksityisseikoista puheltaessa.
Fagervikissa oli joukko nuorta väkeä, joka kylvi eloisuutta ympärilleen ja täytti ilolla kartanon salit, mutta Mustiossa vallitsi tuskallinen hiljaisuus ja pakonperäinen jäykkyys. Ainoaa tytärtä, neiti Augustaa, joka jo oli vanhemmanpuoleinen tyttö, oli luonto äitipuolen tavoin kohdellut, hän oli siitä katkeroitunut ja vetäytyi maailman menoista syrjään, arastellen asettua maailman silmäin arvosteltavaksi. Poika taas, kaikkialla nähty ja tunnettu parooni Fridolf, siihen aikaan »sotakamreeri» ja virkamies »erityisiä toimia varten» kreivi Bergin käytettävänä, oli omasta arvostaan otaksumainsa suurten ajatusten ja tyhjänpäiväisten puuhainsa kautta ylhäisten ja korkeiden viranomaisten kintereillä sekä terävän, armottoman kielensä tähden voittanut puolelleen useiden vastenmielisyyden ja vain harvojen myötätuntoisuuden sen sijaan että hän olisi kohottautunut sellaiseen kunnioitettuun ja riippumattomaan asemaan kuin hänellä sukuperänsä perusteella niin perin hyvin olisi ollut tilaisuutta.
Kun ylhäisempiä vieraita tuli Mustion herrasväen luo, joka muuten jokapäiväisessä elämässä eleli sangen yksinkertaisesti ja säästäväisesti, pidettiin siellä vieraita ylen isoisesti ja loisteliaasti. Äkkiä sammutettiin silloin talikynttelit ja valovirta kattoruunuista ja haarakynttelijaloista tulvehti tulijoita vastaan. Ruoka-ateriat, joihin kuului lukematon joukko eri ruokalajeja, tarjoiltiin välkkyviltä hopea-astioilta, ja useat livrépukuiset palvelijat pitivät tarjoilusta huolta. Mutta vaikkakin tällaisesta ulkonaisesta komeudesta hyvää huolta pidettiin ja kaikki sisäinen elämä huolellisesti kätkettiin vieraiden katseilta, tuntui kuitenkin, joskin epäselvästi, kuin kulissien takana kaikki olisi toisenlaista. Minä en kuitenkaan voinut koskaan kuvitella, että tuo eroitus olisi niin suuri kuin sen sitten paljon myöhemmin havaitsin todellisuudessa olevan. Minä hämmästyin huomatessani vastakohdan loistavan juhlapäiväiskomeuden ja yksinkertaisen jokapäiväiselämän välillä.
Huolimatta näistä pienistä heikkouksista ja vaikka mitalin takapuoli ei etupuolta vastannutkaan, osasi Mustion vanha herrasväki kuitenkin ympäröidä itsensä ja olonsa sellaisella suurellisuuden ja ylhäisen sävyn sädekehällä, että kaikki, ylhäisimmätkin ja vaatelijaimmat pitivät kunnianaan vierailla tässä talossa.
Yhtä suuressa määrässä kuin Mustion nykyinen omistaja on kaunistellut kartanonsa sisuspuolta, on hän myöskin ulottanut toimintansa sen ulkopuoliseen kohottamiseen. Vanhan jättiläismäisen kankirautapajan paikalla kohoaa nyt suuremmoinen puuvanuketehdas, uudenaikaisin ja hienoin laitos alallaan koko maassamme; siellä nähdään nyt sitä paitsi sähkövoimalla käypä sahalaitos, sähkörata rautatieasemalle, kaikkialla sähkövalaistus, viljavia ja hyvin muokattuja vainioita, uudet talli- ja navettarakennukset, uusia kasvihuoneita ja hauskoja työväenasuntoja hävinneiden hökkelien sijalla. Minne tahansa silmänsä luokaan, huomaa työvoiman yhdistyneenä kauneusaistiin, ja niin onkin Mustio kaikkine vanhoine muistoineen ja muinaistapoineen muutaman vuoden kuluessa muodostunut myöskin uudenaikaisen herraskartanon perikuvaksi, jollaisia ikävä kyllä ei monta maassamme löydy.
Kun sitten jatkoi matkaansa länteenpäin, oli Fiskarsin tehdas Pohjan pitäjässä lähin suurempi aatelishovi. Se oli siihen aikaan maamme paras rautatehdas ja yksi suurimmista maatiloista. Vuonna 1822 oli se oston kautta joutunut silloiselle apteekkarille, sittemmin vuorineuvos John von Julin'lle, joka yhä laajensi aluetta niin että se nyt kuvaamanani aikana, jolloin sitä ei vielä oltu jaettu perillisten kesken, käsitti paitsi itse Fiskarsia vielä Kosken, Kytäjän ja Trollshofdan rautatehtaat, Antskogin tehtaat, Kärkelän vaskitehtaan ja Orijärven vaskikaivokset — suuremmoinen tilusryhmä, joka ulottui Pohjan, Kiskon, Tenholan ja Perniön pitäjiin.