Ja Aminoff olikin sellainen isäntä, että hänen vertaisiaan harvoin tapaa. Hän oli aina ystävällinen ja sangen kohtelias, aina iloinen, luonteeltaan tasainen ja vieraanvarainen, ja osasi niin huvittaa vieraitaan, että heidän mielessään hänen kauniilla maatilallaan viettämänsä päivät pysyivät kauan mitä herttaisimpina muistoina. Aika kului siellä nopeasti alituisesti vaihtelevissa huvituksissa, ja luonnon ihanuus muodostui ikäänkuin taustaksi, joka ylensi kokonaisuuden siellä yhä ehommaksi. Milloin toimeenpantiin venetialainen juhla värillisine lyhtyineen ja bengaalitulin valaistuine luolineen, milloin taas tehtiin kala- ja venheretkiä luonnonihanaan ympäristöön taikkapa puuhattiin jonkunlainen »fête champetre», jolloin ruoka-ateria tarjottiin jossakin sievässä saaressa, milloin taas järjestettiin joku Watteau'n tapainen kuvaelma paimenineen ja paimentyttöineen, joilla oli yllään silkkipuvut ja päässään puuteroidut peruukit ja ympärillään pieniä lampaita värilliset silkkinauhat kaulassa; silloin tanssittiin aina siro minuetti luonnon helmassa. Tällaisissa tilaisuuksissa johti järjestelyjä useimmiten parooni Aug. Mannerheim, jonka hieno maku ja taideaisti oli hyvin tunnettu.
Hänen rakkain huvinsa oli saada vieraanvaraisena isäntänä esiintyä sukukartanossaan ja kuulla vieraittensa ihailevia tunnustuksia sen kauneudesta. Ja aina tunsi hän onnellisuuden ja kiitollisuuden tunteita, kun hänen isännyyttään ylistettiin.
Naapuripitäjässä Tenholassa sijaitsi Prästkullan kartano, Tauben suvussa kulkeva sukutila; senkin perheen kanssa olimme me sukulaisuussuhteissa isoisäni äidin, Anna Juliana Tauben kautta. Tämä tila oli, kuten Riilahtikin, luonnonihanalla paikalla saaristossa ja sen ympärillä levisi laaja saaristomeri; samoin oli sen päärakennus vähäpätöisen näköinen, mutta sen ympärillä kohosi kaunis puisto satavuotisine kastanjakujanteineen.
Tila oli siihen aikaan Reinhold Tauben[1] hallussa, joka lyhyen virkamiesuran jälkeen asusti ja viljeli isiltä perimäänsä maata. Hän hoiti sitä tämän suvun vanhemmille sukupolville ominaisten, tunnettujen periaatteiden mukaan. Ei mitään saatu turhuuteen käyttää, ei mikään saanut turmeltua ja tarkka taloudenhoito, ehkä joskus liian pitkällekin mennyt, täytyi olla kaikkialla vallalla. Hän oli sangen terävä, sukkela ja valmis vastauksien antoon, eikä silloin sanottavasti säästänyt lähimäisensä pieniä vikoja ja puutteita, mutta unohti helposti omansa.
[1] *Reinhold Taube*, syntynyt 1823, senaatin kopisti 1851, otti eron 1858, kamariherra 1880, hovimestari 1885, kuollut 1898. Oli avioliitossa ensin vuodesta 1856 *Alexandrine Saltzmanin* kanssa, joka kuoli 1867, sekä sitten vuodesta 1873 *Ida Amnorin*'in kanssa.
Hän oli pieni kasvultaan ja se oli sangen arka kohta, jos joku siitä hänelle huomautti. Kun hän kerran astuskeli virkahuonettaan kohden salkku kainalossa »herassyötinkien» luvallisen tavan mukaan, sattui hän pudottamaan salkkunsa. Eräs matami, joka kulki muutaman askeleen päässä hänen perässään, otti salkun ylös ja huusi hänelle: »pikku herra! seisahtukaa! pikku herra, teiltä putosi kirjoituskirja!» Hyvin voi ymmärtää, etteivät hänen tunteensa matamia kohtaan olleet erittäin ystävälliset. Kuvaavana piirteenä hänen säästäväisyydestään mainittakoon tässä vain eräs pieni kasku. Joku kysyi häneltä kerran miksi hän aina matkusti rautatiellä kolmannessa luokassa. Hän vastasi siihen: »aivan yksinkertaisesti siksi, ettei ole olemassakaan neljättä luokkaa».
Tenholasta tultiin Perniön pitäjään. Siellä oli siihen aikaan monta sekä suurempaa että pienempää maatilaa, hauskoja koteja, joissa asui säätyläisiä. Nyttemmin on suurin osa niistä joutunut joko talonpoikien tahi yhtiöitten käsiin. Paras niistä oli huomattava Teijon tehdas, jonka silloin omisti vuorineuvos Viktor Zebor Bremer.[1] Se oli suurenlainen maatila, hyvin rakennettu ja sijaitsi kauniilla paikalla meren rannalla. Päärakennus oli ijäkäs kaksikerroksinen kivirakennus, 1600-luvulta säilynyt, jolloin tila oli vapaaherrallisen Creutzin suvun hallussa.
[1] *Viktor Zebor Bremer*, syntynyt 1804, vuorineuvos, Teijon ja Matildedalin tehtaiden omistaja, kuollut 1869. Oli avioliitossa ensin *Ida Bassin* kanssa, joka kuoli 1896, sekä sitten vuodesta 1850 vapaaherratar *Matilda Rehbinderin* kanssa, syntynyt 1825, kuollut 1901.
Talo oli 1800-luvun keskivaiheilla iloinen ja vieraanvarainen koti, jossa useita kasvavia poikia mellasti, ja sen vuoksi sinne usein kokoontui paljon nuorisoa.
Vuorineuvos Bremer oli toimelias mies, hänen ajatuksensa ahertelivat väsymättä suurennussuunnitelmissa ja hän antautuikin kaikin voiminsa teollisuuslaitostensa laajennuspuuhiin ja perusti noin penikulman päähän Teijosta Matildedaalin tehtaan, rakennuttaen sen kivestä upeaksi; se oli ensimäinen rautavalssilaitos Suomessa.