Hän oli myöskin innostunut kunnalliseen elämään, jo luonnostaan esiintyen aina vastustusmielisenä, ja oli usein liiaksi riidanhaluinen ja turhamainen sellaisissakin asioissa, joista ei olisi maksanut vaivaa kiistellä.
Kerran pidettiin kuntakokous sen johdosta että pitäjän makasiiniin täytyi laittaa uusi katto. Rovasti Forsman, minä ja monet muut esitimme että katto tehtäisiin peltilevyistä, mutta Silfversvan ja joukko talonpoikia panivat tiukasti vastaan tällaista ehdotusta, se kun muka tulisi liian kalliiksi, ja ehdottivat sensijaan pärekattoa. Tästä tärkeästä kysymyksestä sukeutui pitkällinen ja kiivas taistelu, joka jakoi pitäjän kahteen vastakkaiseen osaan — toiset puolustivat, toiset vastustivat peltikattoa — ja tämän kiistan aikana ei henkilökohtaisiakaan iskuja säästetty, josta taas oli seurauksena, että Silfversvanin ja minun välilläni ennen vallinneet hyvät suhteet rikkoontuivat pitkiksi ajoiksi.
Silfversvan näytteli valtiopäivillä, kuten tiedetään, sangen huomattavaa osaa, kuuluen vapaamieliseen puolueeseen. Kodissaan oli hän ystävällinen ja hauska ja otti mielellään vieraita vastaan.
Hänen vapaamieliseen ohjelmaansa kuului myöskin vapaakaupan periaatteiden kannattaminen, jonka vuoksi hän innokkaasti vastustikin suojelustullin kannattajain suuntaa, jolle pohjalle meidän teollisuutemme kysymyksessä olevana aikana vielä perustui ja nojasi. Sitä vastaan soti hän lakkaamatta. Kun minulla teollisuusmiehenä oli aivan vastakkaiset mielipiteet ja harrastukset, jouduimme me pian kiivaaseen otteluun keskenämme. Ja pitkä kynäkiista sukeutui meille Helsingin sanomalehdissä vuonna 1859 tästä asiasta, jonka kuluessa usein kiivaat henkilökohtaiset iskut singahtelivat ja joka sanasota herätti aikanansa suuria huomiota maassa.
Pitäjän toisessa kolkassa sijaitsi Sjölahden kartano, Jägerskjöldien sukutila, sangen suuri, etuisa ja kaunis maatila. Sen omisti minun aikaisimpina nuoruusvuosinani eversti Christer Jägerskjöld,[1] yksi harvoja silloin vielä elossa olevia luonteita menneeltä hienolta vuosisadalta, kohtelias, ylevämielinen ja hieno koko olemukseltaan. Hänellä oli erinomainen taito lausua julki sanottavansa, jonka vaikutusta hänen miellyttävä soinnukas äänensä yhä lisäsi. Kerrottiin että kun hän oli päättänyt mennä naimisiin, matkusti hän sukulaisensa, parooni August Filip Armfeltin luo Viikin kartanoon kysyäkseen häneltä neuvoa puolison valintaan nähden. Tämä oli silloin vastannut: »Ota kenet tahansa, kunhan et vain jotakin Taubea niinkuin minä, sillä silloin voi sattua, että saat tyhjin vatsoin nousta pöydästäsi, etkä aina ole herra omassa talossasi». Mutta tämä ei vähimmässäkään määrässä peljästyttänyt Jägerskjöldiä, päinvastoin piti hän sitä pikemmin suosituksena. Hän päätti varoituksesta huolimatta matkustaa heti Prästkullaan, kosi ja sai myöntävän vastauksen.
[1] *Christer Jägerskjöld*, syntyi 1784, tuli kornetiksi Uudenmaan rakuunarykmenttiin 1802, otti osaa Suomen sotaan 1808—09, ylennettiin everstiksi 1819 ja nimitettiin Suomen yliesikunnan päälliköksi, otti eron 1822, omisti Sjölahden sukutilan, kuoli 1856. Oli avioliitossa vuodesta 1807 *Gustava Tauben* kanssa, joka syntyi 1790 ja kuoli 1870.
Ritaristo ja aateli valitsi hänet edustajakseen kruunausjuhlallisuuksiin Moskovassa vuonna 1856. Matkalla sairastui hän Pietarissa koleraan ja kuoli siellä.
Sukukartano siirtyi hänen kuoltuaan hänen vanhimman poikansa, sittemmin eversti Ludvig Jägerskjöldin haltuun,[1] jolle myöskin isän kohtelias ja hieno luonne oli jossain määrin perinnöksi jäänyt.
[1] *Ludvig Jägerskjöld*, syntynyt 1812, tuli luutnantiksi Moskovan kaartiin, otti eron kapteenin arvolla 1839, nimitettiin majuriksi Turun ruotuväkipataljoonaan 1854, otti eron everstin arvolla 1868, kuoli 1904. Oli avioliitossa vuodesta 1850 serkkunsa *Jenny Tauben* kanssa, joka syntyi 1820 ja kuoli 1882.
Todellisuus on usein eriskummallinen kuin kuvailtu kertomus. Siitä on esimerkkinä elämä Sjölahdessa, joka ei tosiaankaan ollut mitään erityisen romantillista. Ludvig Jägerskjöld rakastui, palvellessaan kaartinrykmentissä Pietarissa, sydämensä pohjasta erääseen nuoreen naiseen, Pietarissa asuvan rikkaan englantilaisen tyttäreen, ja sai osakseen neitosen vastarakkauden. Mutta tytön isä oli jyrkästi tätä liittoa vastaan — en tiedä mistä syystä; ja tyttären täytyi alistua isänsä tahtoon ja jättää sikseen kaikki ajatuksensakin liitosta rakkaimpansa kanssa. Jägerskjöld otti eron palveluksestaan, eleli sitten kymmenkunnan vuotta Sjölahdessa ja alkoi jo tulla vanhemmanpuoleiseksi nuoreksi mieheksi, kun hän vihoviimein taipui isänsä väsymättömiin kehoituksiin, joilla vanhus kehoitti poikaansa avioliittoon menemään ennenkuin se olisi liian myöhäistä. Niinpä meni hän kihloihin serkkunsa, neiti Jenny Tauben kanssa ja häät piti vietettämän Prästkullassa. Kun hän sitten isänsä kanssa lähti häihin Sjölahdesta, muistivat he että he tiellä tulevat tapaamaan postinkuljettajan ja ottivat senvuoksi oman postilaukkunsa avaimen mukaansa. Tavanmukaisella välinpitämättömyydellä avasivat he laukun, mutta siellä sattuikin sillä kertaa olemaan eräs kirje Ludvig Jägerskjöldille, joka sai hänen sydämensä kiivaasti pamppailemaan. Kirje oli hänen nuoruutensa rakastetulta, jossa tämä ilmoitti että hänen isänsä oli kuollut ja hän siis nyt vapaa rakkautensa rakastamalleen antamaan, ja kysyi oliko Ludvig myöskin vielä vapaa, jolloin ei mikään enää estäisi heidän liittoaan.