Vaikka kartano sijaitsikin jonkun matkaa meren rannasta, oli paikka kuitenkin sangen kaunis laajan puiston ja puutarhan ympäröimänä. Itse päärakennus, vaikka olikin vain vanha, tilava yksikerroksinen puutalo, oli kuitenkin kaikitenkin näky sellainen, joka herätti mielenkiintoa ja kunnioitusta, sillä siellä oltiin paikassa, jossa joka askel palautti mieleen kuuluisan Kustaa Maurin, pohjolan Alkibiadeen, ja hänen kuninkaallisen ystävänsä hurmaajakuninkaan. Hänen jälkeläisensä olivat mitä suurimmalla hartaudella ja kunnioituksella säilyttäneet ja hoidelleet noita unholaan uponneen ajan muistoja. Vanha kirjasto seinissä kiini olevine komeine mahonkikaappeineen, joita kullatut koristepiirrokset kaunistivat, Kustaa kuninkaan suuri ja kaunis, Bredan maalaama muotokuva, kirjoituspöytä ja kaikki muu tässä huoneessa oli yhä säilytetty koskemattomana mainehikkaan ylhäisyyden ajoilta. Salissa oli kuninkaan kaunis pronssinen rintakuva, jonka Sergei oli tehnyt, vierashuoneessa nähtiin Angelika Kauffmannin taitavan käden maalaamia ihania muotokuvia ja Sergelin veistämä marmorinen ryhmäveistos Amor ja Psyke, ruokasalissa taas riippui seinällä suuren Kustaa Aadolfin ja suvun kantaisän, karoliinin, vapaaherra Carl Gustaf Armfeltin (syntynyt 1666, kuoli 1736) kuvat luonnollisessa kokonaiskoossa, sekä useiden muidenkin ylhäisten henkilöiden kuvia — kaikki osoittaen, että siellä oltiin vierailulla perheen luona, jolla oli vanhat ja jalot perinnäistavat.
Joensuun kartanon omisti siihen aikaan kenraaliluutnantti, senaattori, kreivi Gustaf Armfelt[1] ja hänen vaimonsa, kreivitär Louise, syntyisin Cuthbert-Brooke, jonka äiti Sara Cuthbert oli muodostanut tilan sukukartanoksi.
[1] Kreivi *Gustaf Armfelt*, syntynyt 1792, tuli luutnantiksi yliesikuntaan 1812, kenraalimajuriksi 1828, Uudenmaanläänin maaherraksi 1832, senaattoriksi 1847, otti eron 1853 ja kuoli 1856. Oli avioliitossa vuodesta 1819 *Louise Cuthbert-Brooken* kanssa, joka oli syntynyt 1801 ja kuoli 1865.
Olen jo kertomuksessa »Eräs ylimyksellinen koti» koettanut kuvailla tätä perhettä, sen elämää ja asunto-oloja Helsingissä. Mutta minusta tuntui kuin heidän persoonallisuutensa täällä maalla olisivat ylenneet yhä selvemmiksi, ollen yhä täydellisemmin sopusoinnussa ympäröivän kehyksen, suuren sukukartanon, ylimyksellisen rakennuksen ja kaikkien sen muistojen kanssa. Kreivitär, pitkä, komea ja aina sekä maalla että kaupungissa hienosti puettu, oli aina yhtäläinen »grande dame du monde», suurmaailman nainen, arvokas olematta silti jäykkä, ystävällinen ilmaisematta kuitenkaan minkäänlaisia alentuvaisuuden merkkejä, hyvä, iloluontoinen ja sydämellinen ja osoittaen käytöksessään sellaista yksinkertaisuutta, joka ilmaisi sisäistä aateluutta ja kehoitti jokaista lähestymään häntä, mutta ei silti julkeuteen eikä nenäkkäisyyteen luiskahtamaan; hänen seurassaan tunsi jokainen joka hetki, että siinä oli nainen, jolla oli maailman taitoa ja jota lähestytään vain arvonantavalla kunnioituksella. Näin täydellinen todellisen ylhäisyyden kuva, sellaisen kehyksen ympäröimänä kuin on Joensuun kartano, muodostaakin taulun, joka ei voi häipyä sen muistista, joka kerran on nähnyt ja oppinut tuntemaan nämä henkilöt.
Heti Joensuun kartanon pohjoispuolella, aivan sen välittömänä naapurina sijaitsi Armfeltien toinen suuri maatila Viurila.
Se oli kauniilla paikalla Halikonlahden rannalla. Tilan päärakennus oli suuri ja pulska, kaksikerroksinen, rakennettu kivestä niinkuin kaikki taloushuoneustotkin; talo teki kokonaisuudessaan komean vaikutuksen katsojaan ja oli sillä todellisen aatelishovin leima.
Nuoruuden päivinäni sain kerran seurata vanhempiani vierailulle Viurilaan. Sen omisti silloin kreivi Magnus Armfelt[1] ja hänen puolisonsa, kaunis kreivitär, Vava, Kustaa Mauri Armfeltin ja Sadun herttuattaren luonnollinen tytär, jota kuitenkin sanottiin hänen ylhäisyytensä serkun, parooni Fredrik Armfeltin tyttäreksi, vaan jonka hänen ylhäisyytensä itse sittemmin otti lapsekseen.
[1] Kreivi *Magnus Armfelt*, syntynyt 1801, tuli luutnantiksi Moskovan rykmenttiin 1819, otti eron palveluksestaan ja asettui asumaan Viurilaan, kuoli 1845. Oli avioliitossa vuodesta 1825 kreivitär *Vava Armfeltin* kanssa, joka syntyi 1801 ja kuoli 1881.
Nuoreen mieleeni teki tämä vierailu voimakkaan vaikutuksen, joka on kauan säilynyt. Kreivi Magnus oli itse tavattoman kaunis ja komea mies, ehkä kuitenkin hieman liian jäykkä, tapoihin pinttynyt ja pöyhkeilevä, hieman liian kopea ja liian paljon muotoihin kiintyneesti ylhäinen käytökseltään, jonka vuoksi kaikki pysyivätkin vissin välimatkan päässä hänestä; mutta tavoiltaan ja esiintymiseltään oli hän muuten oikean »suurmaailman miehen» esikuva, jollaista ei senkoomin maassamme ole nähty. Hänen vaimonsa, hänkin täydellinen kaunotar, oli koko olemukseltaan miehensä vastakohta. Hän oli herttainen ja suoramielinen, luonnollinen ja sydämeltään hyvä, voittaen siten heti kaikkien myötätuntoisuuden. Viurilassa oli elämä siihen aikaan tavattoman ylhäistä ja hienoa. Rivi livrépukuisia palvelijoita seisoi valmiina tarjoilemaan runsasruokaista päivällisateriaa, ja iltasin tulvehti hienosti sisustetun suuren huoneuston pitkä kamaririvi sädehtivää valoa.
Kerrottiin, ett'ei heidän avioliittonsa ollut onnellinen, että tuo yksinkertainen, hyväsydäminen kreivitär ei viihtynyt hänen ympärillään vallitsevassa ulkonaisessa jäykkyydessä, mallitavoissa, turhuudessa ja komeudessa, jotka kaikki taas olivat hänen miehelleen ominaisia, ja että senvuoksi juuri heidän välillään eripuraisuutta olisi ilmennyt. He elivätkin sentähden enimmäkseen erillään, myöskin Helsingissä, jossa kreivitär asui lasten kanssa eräässä talossa Bulevardinkadun varrella ja kreivi Kruununhaassa, joten he molemmat voivat asettautua ja järjestää olonsa oman mielensä mukaan.