Kreivi Magnuksen kuoltua vuonna 1845, otti tuon suuren maatilan haltuunsa hänen vanhin poikansa, kreivi August Armfelt.[1] Hän oli naimisissa vuodesta 1848 serkkunsa, kreivitär Olga Armfeltin kanssa, joka oli varmaan yksi kauneimmista naisista mitä koskaan meidän maassamme on ollut, kaunein koko kauniissa suvussa.
[1] Kreivi *August Armfelt*, syntynyt 1826, Viurilan omistaja, kuoli 1894. Oli avioliitossa ensin vuodesta 1848 serkkunsa, kreivitär *Olga Armfeltin* kanssa, joka oli syntynyt 1828 ja kuoli 1855, sekä sitten kreivitär *Sigrid Creutzin* kanssa, syntynyt 1837, kuollut 1892.
Jäykkä ja ulkonaisiin menoihin piintynyt elämä, joka edellisen omistajan aikana oli Viurilassa vallinnut, muuttui heti nuoren parin aikana luonnollisen sydämelliseksi ja turhamaisuuksista vapaaksi, joka oli paremmin sopusoinnussa heidän luonteidensa ja tapojensa kanssa ja joka muodosti Viurilasta heidän aikanaan paikan, jonne laaja suku usein kokoontui ja jossa tunnettu, Armfelteille ominainen iloisuus ja vieraanvaraisuus vapaasti sai vallita. Mutta ikävää kyllä ei tätä onnellista elämää kestänyt kauan. Nuori aviovaimo sattui sairastumaan ja tauti tempasi hänet vuonna 1855 tuonen tuville rakkaan ja kaipaamaan jäävän seurapiirin keskuudesta.
Useimpain senaikuisten suurta sukua olevain ja varakkaiden nuorten miesten tavoin ei kreivi August Armfeltkaan astunut valtion virkoihin, vaan jätti muiden huoleksi, joille se oli paremmin tarpeen, kiistellä kruunun leipäpaloista. Hän piti parempana riippumatonta, vapaata elämää omalla tilallaan ja omisti aikansa ja työnsä sen hoitoon ja vaurastuttamiseen. Ollen innokas ja taitava maanviljelijä kohottikin hän tilansa korkealle viljelysasteelle. Hän oli komea mies, herttainen, ylevämielinen ja hyvä ja hänestä pidettiin ja häntä kunnioitettiin kaikkialla sekä yksityisenä henkilönä että kunnallis- ja valtiopäivämiehenä, jolloin hänen tervejärkisiä, viisaita sanojaan mielihyvin kuunneltiin ja ne usein painoivat vaa'assa paljon.
Jos jatkettiin matkaa Turkuun, tavattiin noin penikulman päässä kaupungin eteläpuolella Armfeltien kolmas maatila, Kuusiston salmen rannalla kauniilla paikalla sijaitseva Rauhalinna.
Kuvauksieni ensimäisessä osassa, luvussa »Turussa», olen kertonut Rauhalinnassa siihen aikaan vietetystä hilpeästä elämästä. Minä olin kimnasistina ollessani siellä usein vierailulla ja vietin siellä monta unohtumattoman hauskaa päivää.
Senjälkeen oli talossa tapahtunut sellainen muutos, että maisteri I. A. von Essen, joka oli naimisissa leskikreivitär Vava Armfeltin kanssa, oli rakennuttanut itselleen eräälle tilasta lohkaistulle palsta-alueelle komean kartanon, jota sanottiin uudeksi Rauhalinnaksi; vanha kartano jäi silloin kreivittären nuorimmalle pojalle, nuorelle ja uljaan kauniille kreivi Carl Armfeltille.[1]
[1] Kreivi *Carl Armfelt*, syntynyt 1836, tuli ylioppilaaksi 1854, omisti Rauhalinnan tilan ja Turun rautateollisuuspajan, kuoli 1890. Oli avioliitossa vuodesta 1860 *Eugenie Palmfeltin* kanssa, syntynyt 1840.
Aivan lähellä toisiaan sijaitsi siellä siis kaksi Armfeltien taloa. Kaksinkertaisesti oli siten aihetta sinne vierailulle lähteä ja suvun siellä yhteen yhtyä. Kun tuona aikana minun tieni johtivat enimmäkseen muille haaroille, en ollut tilaisuudessa siellä käymään yhtä usein kuin kimnasistiaikoinani. Mutta silloin tällöin satuin kuitenkin siellä pistäytymään ja silloin jouduinkin aina nuoren väen joukkoon, joka täytti molemmat vieraanvaraiset talot. Kaikkien Armfeltien talojen joukossa luulen Rauhalinnan olleen kantatilan, jossa sukulaiset ja ystävät useimmiten tapasi ja jonne he mieluimmin menivät, ja vanhan kreivittären luona, jota kaikki sukupolvet rakastivat, olikin riemukas, vapaa ja suora, luonnollinen sävy parhaiten vallalla. Siellä tunsi jokainen hyvin viihtyvänsä.
Ainoastaan lyhyen matkan päähän näistä molemmista taloista oli Gustaf Filip Armfelt rakentanut pienen huvilan Kuusluotoon. Kun oltiin sitten Rauhalinnassa käymässä, täytyi myöskin pistäytyä huvilassa ja viettää siellä muutamia hilpeitä hetkiä. Kun hän erään kerran tarjosi minulle, lapsuuden ystävälleen, päivällistä, kertoi hän, että hänen oli täytynyt, voidakseen tämän juhlallisen tilaisuuden kyllin arvokkaasti viettää, teurastaa puolet kotikarjastaan — toisin sanoen: toisen hänen kahdesta lampaastaan ja toisen kahdesta kanastaan. Sen suuntainen oli tuo huvila.