Niinpä tuli huhtikuun alussa kaupunkiin korea Grodnon husaarirykmentti, päällikkönään kenraali Aderkas ja eversti Lautrec de Toulouse sekä liuta muita hienoja ja sorjia upseereja, jotka Helsinkiläis-piireissä avosylin vastaanotettiin. Muutaman päivän perästä heidän tulonsa jälkeen toimeenpantiin heidän kunniakseen erinomaisen hyvin järjestetyt ja vilkkaat tanssiaiset Oelzen salongissa; pian voittivat nuoret ratsumiehet siellä naisten suuren suosion ja helposti näyttivät he pystyvän lohduttamaan tuntumattomiin naismaailman surun suomalaisten upseerien lähdön johdosta. Heidän joukostaan muistan nyt erityisesti kolme hienoa ja kaunista luutnanttia, Strandman'in ja Leonoffin sekä aina iloisella tuulella olevan Kisileffskyn — tanssin päämiehen. Muutaman viikon perästä vastasivat he heille osoitettuun kohteliaisuuteen kutsumalla vuorostaan kaupungin hienoimmat seurapiirit jos suinkin mahdollista vielä ylellisempiin, suuremmoisempiin tanssiaisiin, joissa samppanja virtana valui ja masurkan vinha viuhke oli miltei loppumaton.
Veljestyminen tuon hienon rykmentin upseerien kanssa kävi kuin itsestään, ja meistä tuli jokapäiväisen seurustelun pohjalla pian hyviä ystäviä.
Kaupungissa hyrähti hereille hilpeys ja eloisuus, ja kun kasarmit eivät likimainkaan riittäneet näin suuren sotilaspaljouden majoittamiseen, täytyi suuri osa miehistöä sijoittaa asumaan taloihin, 20-30 kuhunkin. Kaduilla vilisi kaikenlaisiin eri joukko-osastoihin kuuluvia upseereja, ravintoloissa oli tungosta, kannukset kilahtelivat kaikkialla ja samppanjakorkit paukahtelivat pöytien ääressä aamusta varhain iltamyöhään eli oikeammin sanottuna iltamyöhästä aamuun asti.
Kaupunki oli yhtäkkiä muuttunut kenttäleirin kaltaiseksi. Kaduilla nähtiin päivät pääksytyksin kuljetettavan tien täydeltä tykkejä, ampumavaroja ja muonatarpeita, joita vietiin joko linnoitukseen tahi kaupunkiin järjestettyihin varastopaikkoihin; leipomoita ja ruutikellareita rakennettiin useihin eri kohtiin; veistämöillä valmistettiin tykkivenheitä; pattereita varustettiin jonkun verran joka paikkaan, Kaivopuistoon, Punavuorille, Lapinlahteen, Drumsöhön ja Viaporin ympärillä oleville saarille; kasakoita ja husaareja lenteli edestakaisin kuljetellen käskykirjelmiä ja sanomia, ja tuntui kuin kuuluisi hopearuplain helinää kaikkialla, niitä kun joukottain kylvettiin ympäriinsä.
Kaksi eri virtaa vyöryi vastakkain. Kun venäläisiä joukkoja marssi kaupunkiin, tapasivat ne toisia kulkujoukkueita, jotka tulivat heitä vastaan kaupungista poispäin. Täydellinen pakokauhu oli vallannut Helsingin, jota pidettiin perikatoon tuomittuna. Suomen pankki teki alun, paeten jo rekikelillä Hämeenlinnaan, ja kun se ei vielä sielläkään katsonut aarteittensa olevan kyllin hyvässä turvassa, jatkoi se vaellustaan Mikkeliin. Sen jälkiä seurasivat kaupungista pois senaatin arkisto, kirjaston kallisarvoisin omaisuus, yliopiston kokoelmat, yleiset kassat ynnä muut.
Kun kaupungin asukkaat huomasivat kuinka kauhu oli vallannut viranomaiset, eivät hekään sitä voineet välttää, vaan kiirehtivät nopeasti saattamaan suuriarvoisimman omaisuutensa turvaan. Kaikki sellainen sumputtiin kääreisiin ja lähetettiin pois kaupungista. Pitkät loppumattomat kuormajoukot, täynnä tavaraa, kulkivat verkalleen kelirikossa pitkin viheliäiseen kuntoon ajettuja teitä, kuljettaen kaikenlaista kapinetta säilöön läheisimmälle maaseudulle. Voi helposti kuvitella kuinka paljon tavaroita tällä tavalla raahatessa meni kerrassaan pilalle ja turmeltui.
Pidettiin aivan varmana että vihollisen luodit tulisivat polttamaan Helsingin. Tällaisen onnettomuuden välttämiseksi julkaistiin määräys, joka velvoitti talonomistajat laittamaan joka talon katolle yhden tahi pari tynnyriä, joiden tuli aina olla vettä täynnä ja valmiina sammuttamaan tulen, jos se syttyisi kaupunkiin heitetyistä tuliraketeista. Hullunkurisilta, ikäänkuin haikaranpesiltä näyttivät nuo kaikki tynnyrit katoilla, eikä niiden täyttämisestä niinkään vähäistä puuhaa koitunut, kun kaupungissa ei vielä silloin ollut edes vesijohtoa. Kaikeksi onneksi ei niitä kuitenkaan tarvinnut tarkoitukseensa käyttää, samoin kuin ei joutilaiksi joutuneista merimiehistä kokoonpannulle palosammutuskomppaniallekaan koitunut mitään puuhaa.
Kevät tuli sinä vuonna aikaseen ja jos rannikot ja lahdet kauan jäävaippaisina viipyivät, lainehtivat kuitenkin meren aallot vapaina jo huhtikuun alussa. Jo huhtikuun 8 päivänä voitiin Tähtitorninvuorelta tähystimellä nähdä muutamia jättiläismäisiä höyrylaivoja, jotka kaukana meren ulapalla liikuskelivat edestakaisin, tupruuttaen taivaalle paksuja valtavia savupatsaita. Siitä hetkestä alkaen seisoi siellä päiväkaudet suuria väkijoukkoja tähystellen innokkaasti ja uteliaina merelle, ihmetellen, oudostellen ja kysellen. Merellä näkyvät laivat muodostivat yhtyneitten englantilaisten ja ranskalaisten laivastojen etujoukon, joka oli nyt amiraalien Napier'in ja Deschênes'in johdolla purjehtineet Suomenlahdelle.
Kaupungin harvalukuiset kauppalaivat makasivat yhtä hyvässä turvassa kuin venäläiset sotalaivatkin pohjois-satamassa, linnoituksen tykkien suojassa. Mutta niin ei ollut asianlaita kaikeksi onnettomuudeksi moniin suomalaisiin laivoihin nähden, jotka sota valtamerien kaukaisilla ulapoilla yllätti. Vain harvat, mitätön osa niistä ennätti pelastua, osaksi puolueettomiin satamiin, joissa moni laiva täytyi polkuhinnasta myödä, mutta suurimman osan — arvellaan enemmän kuin puolet — ottivat englantilaiset hyvänä makupalana kiini, jolloin ne auttamattomasti jäivät vihollisen saaliiksi. Ne muodostuivat sodan ensimäiseksi suureksi uhriksi Suomessa.
Pian sulivat kinokset huhtikuun auringon niitä säteillään suudellessa, ja kuukauden lopulla olivat jo sisimmätkin satamat jääpeitteensä luoneet. Silloin valtasi levottomuus jokaisen ja pelättiin mitä nyt tulisi tapahtumaan kun eivät jäämöhkäleet enää olleet estämässä vihollista meidän rannoillemme lähestymästä. Päivät pääksytysten seisoi suuret joukot kansaa vuorilla, levottomasti tähystellen meren ulapalle ja odotellen mitä huomispäivä mahdollisesti mukanaan toisi. Mutta vihollisen suuret, komeat laivat, kaikkiaan noin 70, liikuskelivat vain hiljoilleen kaukana ulapalla, milloin yhdessä joukossa useampia, milloin vain kaksittain tahi kolme samassa joukossa. Hyökkäyksestä tahi maallenoususta ei kuulunut mitään.