Tullessaan kotiinsa Helsinkiin otettiin hänet tuhlaajapoikana vastaan, perhe tuli liikutetuksi kuullessaan hänen kovista kohtaloistaan ja varsinkin kreivitär Louise osoitti hänelle äidillistä hellyyttä, onnistuen m. m. puuhaamaan asiat niin, että Vilhelm nimitettiin midshipsmaniksi laivastoon ilman että hän kävi läpi kaikki arvoaskeleet. Luultavasti pidettiin purjehdusmatkaa Rioon riittävänä ansioluettelona. Eikä hänen virkatehtäviinsä minun tietääkseni kuulunut muuta kuin että hän päivisin laahusteli puoleksi halpaantunutta jalkaansa Esplanaadilla ja iltasin piti hilpeästi yllä keskustelua salongeissa, singautellen väliin sukkelia, mutta usein myös hieman häijyjä sutkauksia.
Ja sitten tuli rakkauden vuoro. Hän rakastui suloiseen ja miellyttävään pääkaupunkilais-teaatterissa esiintyvään näyttelijättäreen, neiti Arvidson'iin ja meni hänen kanssaan kihloihin. Kun isä, kreivi Masen, sai tästä tiedon, kerrotaan hänen käyneen näyttelijättären luona ja sanoneen, että hän tosin oli iloinen siitä onnesta, joka hänen poikaansa odotti, eikä missään tapauksessa pitänyt hänelle kysymyksessä olevaa liittoa minään epäsäätyisaviona — vaan että hän piti velvollisuutenaan ajoissa varoittaa neitosta tästä aikeesta ja jos mahdollista ehkäistä se, sillä muutoin juuri nuori neiti Arvidson, eikä suinkaan kreivi Vilhelm, joutuisi epäsäätyisavioon. Hän ei kuitenkaan antanut tuon varoituksen itseään peljästyttää, eikä hänen sitä katua tarvinnutkaan, sillä heidän avioliittonsa lienee ollut sangen onnellinen.
Mutta kun kreivitär Louise sai asiasta tiedon, joutui hän mitä syvimmän mielenkarvauden valtaan. Hän ajatteli, että oli jo tarpeeksi kun oli yksikin tuollainen liitto perheen keskuudessa solmittu. Hän ei jaksanut enää kantaa sitä tosiasiaa, että nyt jälleen aateliton, eräs piiskuinen näyttelijätär, saisi oikeuden kutsua itseään kreivitär Armfeltiksi ja sellaisena esiintyä — se kohosi jo yli hänen voimiensa. Hän ei saanutkaan senvuoksi lepoa eikä rauhaa, ennenkuin hän, estääkseen tuollaista kilpailua arvokkuuden ja arvoasteiden hankinnassa, oli toimittanut kreivi Vilhelmin, hänen itsensä tikkua ristiin asiassa tekemättä, siirretyksi Vienanmeren laivastoon. Nuoren parin lähtö Helsingistä (1859) oli ollut surullisen hassunkurista nähdä. Yhden ainoan hevosen vetämät rattaat olivat riittäneet kuljettamaan heidät ja kaiken mitä heillä oli noille kaukaisille seuduille.
Oltuaan monta vuotta siellä määrättiin hänet sieltä Baikal-järvelle Siperiaan, jossa hän sittemmin kohosi arvossa kapteeniksi. Silloin otti hän eron virastaan, saaden amiraalin arvonimen, ja palasi Suomeen, jossa hän jo pian kotiin tultuaan sairastui ja kuoli Turussa 1882, vielä viime hetkelläänkin leikkiä laskien elämän ihmeellisistä vaiheista.
[Huomio: Edelliseen kappaleeseen on merkitty alun perin kuolinvuodeksi 1822, joka ei voi pitää paikkansa. Mahdollisesti oikea vuosiluku on 1882.]
Kun nähtiin, että loppu alkoi lähetä, kutsuttiin pappi antamaan hänelle ehtoollista, jonka hän nautitsi enemmän täyttääkseen sukulaistensa tahdon kuin omasta halustaan siihen. Kun pappi oli mennyt, sanoi hän: »Sepäs sitten oli hirvittävän hapanta viiniä, jota hän minulle antoi. Antakaa minulle lasi oikeaa samppanjaa saadakseni vielä kerran muistoksenne maljan juoda». Hänen pyyntöänsä noudatettiin ja kun hän sitten oli kilistänyt lasillaan jokaisen ympärillä seisovan kanssa viimeisiksi jäähyväisiksi, muovaili hän valmistelematta runopätkän ja lausui, tyhjentäen samalla pohjaan vaahtoavan juoman:
»Mä muistan ajan ihanan kuin ois se eilispäivä; nyt nään sen loppuun häipyvän, pois — malja! — huolten häivä.
Hän tahtoi lopettaa niinkuin oli elänytkin. Muutamia tuntia sen jälkeen henkäsi hän viimeisen hengähdyksensä.
Hänen leskensä asettui asumaan maalle Sauvon pitäjään, mutta kohtasi häntä pari vuotta senjälkeen kauhea onnettomuus; hän paloi tahi tukehtui savuun huoneessaan, jossa lamppu oli kaatunut ja sytyttänyt hänen vuoteensa palamaan.
Nyt on jo kaksi vuosikymmentä kulunut siitä kun kaikki ne terveyttä ja elämänhalua uhkuvat henkilöt, jotka Armfeltien salongeissa seurustelivat kuvaamanani aikana, ovat menneet sitä tietä, jota kaikkien loppujen lopuksi on astuttava, ja itse asunto on nyttemmin muutettu venäläiseksi kansakouluksi.