XXIII.
KOLME SUKUPOLVEA.
Jo poikavuosiltani asti, mutta vielä enemmän ylioppilaaksi tultuani olin läheisissä tuttavuussuhteissa molempien veljesten, Arthur ja Vilhelm Klinckowströmin kanssa, ja heidän kauttaan tulin minä jo aikaisin tuntemaan tämän perheen sisäiset olot, joihin perehdyin yhtä perinpohjin kuin olisivat ne omaa perhettämme koskeneet. Siten oli minulla tilaisuus kolmen sukupolven aikana tarkasti seurata kaikkia niitä monia, kirjavasti vaihtelevia kohtaloita, joiden alaisena Klinckowströmien perhe oli.
Siihen aikaan oli tämä perhe parhaimmassa kukoistuksessaan. Korkea ja kunnioitettu yhteiskunnallinen asema, toiveikas jälkeläisjoukko ja huomattava varallisuus näytti varmasti turvaavan sen jatkuvan pystyssäpysymisen. Ja kuitenkin on jo pari vuosikymmentä kulunut siitä kun suvun viimeinen jäsen muutti manan majoille, samoinkuin varallisuuskin jo ennen oli hävinnyt ja häipynyt kuin akanat tuuleen. Tuota nimeäkään, joka siihen aikaan oli niin korkea ja arvossa pidetty, ei enää tapaa koko maassamme ja lienee monelle nyt aivan tuntematonkin.
Koska ei ole enää olemassakaan yhtään tämän suvun jäsentä, joka siis voisi syyttää minua siitä, etten ole pitänyt suutani kiini, rohkenen tässä avomielisemmin kuin muutoin esittää kuvaukseni.
* * * * *
Puolisataa vuotta on jo kulunut siitä ja minä olin silloin vain kasvava poikanen, mutta vielä muistan minä aivan selvään tuon vanhan, pitkän ja kookkaan miehen, jolla oli niin kauniit ja jalot kasvonpiirteet, joka käyttäytyi aina kohteliaasti ja hienosti ja jonka huulilla väikkyi alituinen hymy ja leikinlasku. Tuollaiset näyt pysyvät kauan muistissa. Hän oli hänen ylhäisyytensä, todellinen salaneuvos, parooni Vilhelm Klinckowström, yksi maan vaikutusvaltaisimmista ja mahtavimmista henkilöistä siihen aikaan.[1]
[1] Vapaaherra Otto Vilhelm Klinckowström oli ylihovimarsalkan, presidentti, serafiimiritari ja »valtakunnan herran», vapaaherra Thure Klinckowströmin ja kreivitär Hedvig Eleonora von Fersenin poika, syntynyt 1778. Hän tuli luutnantiksi henkivartiohusaareihin 1797, kavalieeriksi Södermanlandin herttuattaren seurueeseen 1800, hevoshenkivartioston ratsumestariksi 1806, kuningattaren kamariherraksi 1809 ja muutti sitten Suomeen 1816, jonka jälkeen tuli Venäjän keisarilliseen hoviin kamariherraksi 1817, Viipurin läänin maaherraksi 1820, senaatin jäseneksi 1825, sai salaneuvoksen arvon 1835, ylennettiin kenraaliluutnantiksi ja nimitettiin Suomen insinöörikunnan päälliköksi 1841, saaden vielä 1847 todellisen salaneuvoksen arvon. Hän kuoli vuonna 1850. Oli avioliitossa ensiksi vuodesta 1810 Sara Cuthbergin kanssa, joka kuoli 1838, sekä toiseksi Elisabeth Krausen kanssa, syntynyt 1815, kuollut 1889.
Poika ensimäisestä aviosta:
Vilhelm, syntynyt 1807, aviolliseksi lapseksi julistettu 1822, tuli luutnantiksi Moskovan kaartiin 1828, otti eron palveluksestaan 1831, meni takasin toimeensa 1832 tullen kapteeniksi Lappeenrannan linjapataljoonaan, siirrettiin everstiluutnanttina Suomen kaartiin 1844, tuli ylisotaoikeuden jäseneksi 1853, sai eron kenraalimajurin arvolla 1856 ja kuoli 1860. Oli naimisissa vuodesta 1831 Emelie Haasse'n kanssa, syntynyt 1812, kuollut 1868.