Heidän poikiaan:
Arthur, syntynyt 1835, tuli ylioppilaaksi 1852, omisti Kären maatilan
Sauvon pitäjässä ja Hiiskolan kartanon Vihdissä, nimitettiin Vihdin
postinhoitajaksi 1873, oli myöskin polttimotarkastajana ja kuoli 1883.
Oli avioliitossa Ottilia Hedbergin kanssa, syntynyt 1834, kuollut 1900.
Vilhelm, syntynyt 1837, tuli ylioppilaaksi 1853 ja kuoli 1863.
Hänen uljas, jalo ryhtinsä osoitti heti, että siinä oli mies suurta ja ylhäistä sukua. Ja sitä ei tottatotisesti puuttunutkaan, sillä ylhäistä sukuperää voitiin laskea yllinkyllin.
Hänen isänsä oli ylihovimarsalkka, serafiimiritariston jäsen ja »yksi valtakunnan herroista», hänen ylhäisyytensä, vapaaherra Thure Klinckowström, ja hänen äitinsä taas kreivitär Hedvig von Fersen, kuuluisan ja mahtavan valtiomiehen, valtakunnanneuvoksen ja sotamarskin, kreivi Axel Fredrik von Fersenin ja kreivitär Hedvig de la Gardien tytär, ja oli Tukholman roskaväen vuonna 1810 murhaama valtakunnanmarski, kreivi Axel von Fersen näin ollen hänen enonsa.
Tällaisten yhteyksien nojalla päästään tavallisesti pian eteenpäin maailmassa ja hänelle kävi kaikki päinsä sitäkin helpommin koskapa kaikki hänen luontaiset lahjansa osoittivat taipuvaisuutta juuri siihen suuntaan ja hän taidolla ja suloudella osasi sulavasti liikuskella ja seurustella hovin saleissa. Hän syntyi 1778 ja tuli jo vuonna 1797, siis yhdeksäntoista-vuotiaana, kavalieeriksi terävän ja sukkelan Södermanlandin herttuattaren seurueeseen sekä sitten ratsumestariksi henkirakuunaväkeen ja kuningatar Fredrikan todelliseksi kamariherraksi.
Mutta silloin tapahtui käänne hänen kohtaloissaan. Hän oli kehittänyt rakkaussuhteet voimakkaiksi erään nuoren, hyvästä perheestä lähtöisin olevan tyttösen kanssa ja avioliittolupauksen nojalla vietellyt hänet. Mutta kun hän sitten kieltäytyi sanaansa pitämästä, lupaustaan täyttämästä, heittäytyi nuori neitonen kerran epätoivoissaan Norrbronsillalta kaidepuun yli virtaan aivan hänen silmäinsä edessä kun hän parhaillaan johti vahtiparaadia sillan yli. Häväistysjuttu kiehahti suureksi Tukholmassa; mies ei uskaltanut näyttäytyä ulkosalla kiihottuneen alhaisoväestön vuoksi, vaan oli pakoitettu joksikin ajaksi häipymään pois Ruotsista ja tekemään ulkomaamatkan.
Sillä matkallaan tuli hän myöskin Neapeliin, joutui seurustelemaan kaupungin hienoimmissa piireissä ja tuli siten tuntemaan kauniin ja sangen rikkaan lady Sara Brooken, syntyisin Cuthbert, jonka mies siihen aikaan taisteli erään englantilaisen rykmentin everstinä Espanjassa loordi Wellesleyn (sittemmin Wellingtonin herttua) johdannolla Napoleonin joukkoja vastaan.
Jonkun ajan kuluttua oli heidän suhteensa muodostunut sangen sydämelliseksi ja helläksi, ja hän voi Caesarin tavoin sanoa: veni, vidi, vici (tulin, näin, voitin). Mutta kun aviomiehen epäluulot alkoivat herätä ja maa Neapelissa siten alkoi polttaa heidän jalkojensa alla, päättivät he äkkiä lähteä kaupungista, ottaen mukaansa lady Saran tyttären Louisen (josta jo äsken kerroin kreivitär Armfeltina). He tahtoivat päästä rauhaan aviomiehen tiedusteluista etsien turvapaikan pohjolassa ja aikoivat vihityttää itsensä niin pian kuin vain erokirjat lady Saralle hänen aviomiehestään saataisiin kuntoon ja toimitetuiksi. Mutta oliko sitten syy yhä jatkuvassa sodassa vaiko aviomiehen vastahakoisuudessa, asia ei kaikessa tapauksessa käynyt päinsä niin joutuisasti kuin toivottavaa olisi ollut. Vasta miehen kuoltua, vuonna 1810, voitiin vihkiminen Tukholmassa toimittaa — ja silloin oli Vilhelm poika jo kolmen vuoden vanha.
Vihkijäisten jälkeen asettuivat he asumaan Suomeen Eurajoen pitäjässä sijaitsevalle Vuojoen suurelle maatilalle, jonka nuori aviomies oli saanut perinnöksi äidiltään, ja siellä he etäisellä maaseudulla elelivät muutamia vuosia maalaiselämän hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä. Kuitenkin huhupuheina kuiskuteltiin kaikenlaista tuosta hienosta ja ylhäisestä herrasväestä, jota ei kukaan tuntenut ja joka vetäytyi kokonaan pois kaikesta yhteydestä muiden ihmisten kanssa, pysyen aivan eroitettuna muusta maailmasta. Pian muovailtiinkin liikkeelle mielikuvituksellisia, haaveellisia kertomuksia, jotka herättivät yleistä uteliaisuutta ja halua saada lähemmin tietää jotakin tuosta romantillisesta parista.