— Joutavia. Onko meri milloinkaan ahne? vastasi isä äreänlaisesti. — Ovatko pohjoisten jäiden alla syntyneet parvet milloinkaan jääneet tulematta? Jollei olisi kalastajia ja haikaloja, täyttäisivät sillit meren ja Itämeri kuivuisi. Sillien sotajoukon täytyy muuttaa marssijärjestystään ja pitentää osastojaan päästäkseen Grönlannin ja Norjan välisestä salmesta, joka on seitsemänkymmenen peninkulman levyinen! Jumala antoi kalat niinkuin veden, niinkuin viljan, niinkuin valon ja ilman mittaamatta ja laskematta kaikille ihmisille!
Minä olen paljon kokenut elämäni varrella, ajanut ihmisiä takaa ja heitä ryöstänyt — lopetti merimies kertomuksensa — mutta kun minulle syntyi poika, päätin minä, ettei hänestä tule kaappaajaa niinkuin isänsä on ollut. Hän ei saa ryöstää eikä hävittää, jos kohtakin sota-aikana ja maansa vihollista vastaan taistellessa — kalastaja hänestä tulee niinkuin isoisäkin oli ja iloa, reippautta ja tyytyväisyyttä hän retkiltään tuo tuomisiksi kotiin! Sen tähden minä annoin sinulle nimen Doggerbank. Minä luovuin raa'asta toimestani, johon olin antautunut, ja palasin rauhaisaan kotisopukkaani, tosin rikkaana sotaisesta kunniasta, mutta olenhan sittenkin vain ryöstäjä, joka surmasi vihollisen saadakseen hänet käsiinsä.
Sinä, poikani, ensi kerran avustat verkkoa mereen samalla hiekkasärkällä, jossa minäkin niin ilomielin olin mukana ensimmäisellä sillinpyyntiretkelläni ja kovaksi onneksi vangitsin sillien kuninkaan. Sinne sinä lähdet huomenna setäsi aluksessa, mutta paina mieleesi, ettei onkea eikä verkkoa saa mereen heittää ennen juhannusta.