Sitten Dorothy näki kaksi ranskalaista poliisia kiistelemässä toistensa kanssa kadunkulmassa, astui heidän luokseen ja pyysi heitä tekemään asiassa jotakin.
Mutta ranskalainen herrasmies oli pistäytynyt pieneen peltiseen huojennuskoppiin katukäytävän reunassa. Eikä Dorothy voinut saada konstaapeleita käsittämään, mitä hän tarkoitti. Mutta nämä ranskalaiset poliisit olivat kovin kohteliaita ja tahtoivat auttaa yhtä meistä amerikkalaisista pulassa. Niinpä toinen heistä veti esille kellonsa ja näytti hänelle aikaa, ja toinen osoitti amerikkalaiseen pikajunaan päin. Ja sitten he palasivat väittelyynsä. Dorothy ei siis voinut muuta kuin jatkaa matkaansa, ja eikös se ranskalainen herrasmies tullut ulos lymypaikastaan entistä hilpeämpänä häntä jälleen seuraamaan?
No niin, Dorothy pysähtyi jälleen ja varoitti häntä siitä, mitä tapahtuisi, sillä hän ajatteli, että ilme, jonka hän puristi kasvoilleen, antaisi hänelle vihjauksen, vaikkei hän sanoja ymmärtänytkään. Mutta tuo herra näytti olevan sitä lajia, joka pitää sisukkaasta tytöstä, ja seurasi mukana yhä vain.
Ja kun Dorothy vihdoin ehti Crilloniin, astui hän nopeasti sisälle ovikäytävästä ja luuli vihdoinkin ahdistajasta päässeensä. Mutta kun hän seisoi eteisessä, etsien Gloriaa, alkoi hänestä tuntua ikäänkuin parta olisi liehunut hänen hartioittensa yläpuolella. Niinpä hän kääntyi ja, aivan oikein, siinä se herra oli. Ja silloin Dorothy menetti kaiken kärsimyksensä ja antoi hänelle korvapuustin. Jos sanoisi, että ranskalainen raivostui, olisi se asian esittämistä varsin lievästi. Mutta lopuksi kaikki hänen miehuutensa tuli hänen avukseen, ja hän löi Dorothya kasvoihin ja Dorothy kaatui.
Sitten Gloria saapui paikalle, nosti Dorothyn pystyyn ja vei hänet nöyryytettynä pukuhuoneeseen. Sillä Gloria oli kovin, kovin häpeissään ajatellessaan, että amerikkalainen tyttö huitaisi ranskalaista herrasmiestä. Tarkoitan, että semmoiset asiat levittävät meistä amerikkalaisista ranskalaisten keskuuteen sen maineen, että meiltä kokonaan puuttuu sivistyneitä tapoja.
Mutta senjälkeen Dorothy sanoo päättäneensä jättää ranskalaiset kiertämään omia teitään toistensa kanssa, hänen oleskellessaan amerikkalaisessa baarissa muiden koti-ikävää potevien amerikkalaisten kanssa. Ja tietenkin hänen valintansa osui Eddie Goldmarkiin Goldmarkin filmiyhtiöstä, joka juuri oli menettänyt kaikki rahansa. Sillä hänellä kuuluu olleen suuri rahallinen pettymys elämässään, ja Dorothyn nykyinen mielentila teki hänestä ihanteellisen kuulijan herra Goldmarkille.
Sillä Eddie Goldmark kuuluu saapuneen Pariisiin kuusi kuukautta sitten täynnä kaikkea amerikkalaisen elokuvamagnaatin innostusta, joka aikoi avata Pariisissa aitoamerikkalaisen elokuvapalatsin ilmanvaihtolaitteineen. Niin hän katselikin kaikki Pariisin teatterit ja valitsi vihdoin ison pariisilaisen teatterin Suurelta Boulevardilta. Ja hänen innostuksensa oli ääretön. Niinpä hän meni niiden ranskalaisten puheille, jotka omistivat teatterin, osti sen ja maksoi siitä, ja kaikki näytti hyvin, hyvin valoisalta.
Mutta sitten hän sai vähitellen kokea, mitä tapahtuu jollekulle meistä amerikkalaisista, joka ryhtyy Pariisia uudistamaan. Sillä ensiksikään ei niillä ranskalaisilla, jotka sen hänelle myivät, ollut laillista yksinoikeutta siihen.
Tarkoitan, että joka kerta kun teatteri Pariisissa vaihtaa omistajaa, sen edellinen omistaja aina pitää huolta siitä, että hänelle jää jonkinmoisia laillisia oikeuksia saadakseen niiden nojalla tilaisuuden päästä milloin hyvänsä sekaantumaan johonkin kauppaan, kun sellainen tehdään. Ja sitten kun pariisilainen teatteri on ollut olemassa monta vuosisataa Napoleonin päiviltä asti, on niiden ranskalaisten lukumäärä, jotka ovat saaneet sormensa siihen pistetyksi tavalla tai toisella, todella merkillinen. Ranskalaisia alkoi siis sadella herra Goldmarkin kimppuun Pariisin neljästä kaupunginosasta, ja jokaisella heistä oli tällainen tai tuollainen laillinen paperi myytävänä. Ja herra Goldmarkin innostus alkoi tosiaan hieman lauhtua, kun hänen täytyi maksaa ranskalaiselle ranskalaisen jälkeen eikä niistä näkynyt tulevan loppua koskaan ollenkaan.
Mutta kun ajankohta vihdoinkin saapui, jona ei mitään enempiä ranskalaisia enää näkynyt ilmestyvän, teki herra Goldmark kaikki suunnitelmansa aloittaakseen.