Ja lopuksi kuului ovelta toinen äänekäs kolkutus, ja me kuulimme hänen ryntäävän ovelle ja menimme molemmat ulos saliin katsomaan, mitä oli tekeillä. Ja se oli tosiaan näkemisen arvoista. Sillä siellä oli toinenkin ranskalainen. Ja se uusi ranskalainen ryntäsi sisälle ja ulvoi "papaa" ja suuteli sitä edellistä. Ja hän näkyi olevan hänen poikansa, koska poika on tosiaan papaan liiketoveri asianajoliikkeessä. Ja sitten hänen papaansa puhua pärpätti aika paljon ja osoitti minua ja Dorothya, ja sitten hänen poikansa katsoi meihin ja sitten hänen poikansa kirkaisi oikein kovaa ja sanoi ranskaksi: "Mää, papaa, el song sharmangt." Sillä tavalla hän näkyi kertovan papaalleen ranskaksi, että me olimme vallan ihastuttavia. Ja vanhempi Broussard lakkasi parkumasta, pani silmälasinsa nenälleen ja katsoi meitä tarkkaan. Ja sitten hänen poikansa veti kierrekaihtimen ylös, jotta papaa voi meitä paremmin katsella. Ja kun papaa oli lakannut meitä katselemasta, oli hän vallan ihastunut. Hän muuttui pelkäksi hymyksi ja nipisteli poskiamme ja hoki "sharmang" kaiken aikaa, koska "sharmang" merkitsee ihastuttavaa franskan kielellä. Ja sitten hänen poikansa puhkesi puhumaan ihan englantia ja hän puhuu tosiaan englantia yhtä hyvin kuin ameriikkalainen. Sitten hän kertoi meille, että hänen papaansa oli puhelimitse kutsunut hänet tänne, koska me emme näkyneet ymmärtävän mitä papaa meille sanoi. Isä Broussard kuuluu puhuneen meille kaiken aikaa englanninkieltä, mutta me emme näkyneet ymmärtävän hänen englanninkieltään. Sitten Dorothy sanoi: "Jos se, mitä teitin papaanne meille haastoi, oli englantia, niin minun tulisi saada kultamitali kreikastani." Sen selitti sitten poika papaalle, ja papaa nauroi oikein, oikein äänekkäästi ja nipisti Dorothya poskesta, ollen kovin riemuissaan, vaikka pila osuikin häneen itseensä. Sitten Dorothy ja minä kysyimme hänen pojaltaan, mitä papaa oli puhunut haastellessaan meille englantia, ja hänen poikansa sanoi hänen kertoneen meille kaikki mitä tiesi asiakkaastaan lady Francis Beekmanista. Ja sitten me kysyimme hänen pojaltaan, miksi papaa itkeä kollotteli. Ja poika sanoi papaan itkevän, koska hän ajatteli lady Francis Beekmania. Sitten Dorothy kysyi: "Jos hän itkee ajatellessaan sitä ihmistä, niin mitä hän tekee häntä katsellessaan?" Ja sitten poika selitti papaalle, mitä Dorothy sanoi. Ja isä Broussard nauroi oikein, oikein äänekkäästi, suuteli sitten Dorothya kädelle ja sanoi, että tämän jälkeen meidän tosiaan täytyi yhdessä tyhjentää pullo samppanjaa. Sitten hän meni puhelimeen ja tilasi pullon samppanjaa.
Sitten sanoi taas poika papaalle: "Miksemme kutsuisi näitä ihastuttavia naisia Fontänbloohon tänään?" Ja papaa sanoi, että se olisi metkaa. Ja sitten minä kysyin: "Kuinka voimme teitä kahta herrasmiestä nimittää kumpaakin erikseen, sillä jos Pariisissa on asian laita niinkuin Ameriikassa, niin olette kai molemmat herra Broussardeja." Mutta sitten juolahti päähämme mainita heitä ristimänimiltään. Ja pojan nimi kuului olevan Luii, joten Dorothy avasi suunsa ja sanoi: "Täällä Pariisissa kuulemma teidät Luiit kaikki numeroidaan." Sillä kuuleehan aina puhuttavan Luii kuudennestatoista, joka harjoittanee vanhanaikuisten huonekalujen kauppaa. Tarkoitan, että hämmästyin kuullessani, kun Dorothy alkaa syventyä historjaan, joten hänestä ehkä taitaa todellakin tulla sivistynyt sitten kumminkin. Mutta Dorothy sanoi Luiille, ettei hänen tarvinnut panna numerolappuaan näkyville, koska hän arvasi Luiin numeron heti, kun häneen vilkaisi. Ja hänen papaansa kuuluu olevan Robäär, mikä on Roopertti ranskaksi.
Niin Dorothy sanoi, että voisimme kyllä lähteä ulos Fontänbloohon Luiin ja Robäärin kanssa, jos Luii riisuisi pois keltaiset sääryksensä, jotka olivat keltaista säämiskää ja vaaleanpunaisilla helminapeilla koristetut. Sillä Dorothy sanoi: "Leikki sijansa saakoon, mutta kukaan tyttö ei halua katkeamatta nauraa." Ja koska Luii todella haluaa kaikin mokomin olla mieliksi, riisui hän sääryksensä, mutta kun hän oli riisunut sääryksensä, näimme hänen sukkansa, mutta hänen sukkansa nähdessämme me näimme, että ne olivat isoruutuista mallia kuin Skotlannin shaalit ja pieniä sateenkaaria ristiin raatiin. Ja Dorothy katseli niitä hetkisen, tullen ihan noloksi, ja sanoi: "Kuules, Luii, parasta lienee, että panet sääryksesi takaisin sääriisi."
Sitten tuli ystävämme Leon, joka on tarjoilijana toi samppanjapullon. Ja hänen avatessaan samppanjapulloa molottivat Luii ja Robäär keskenään ranskaa aika paljon, ja minusta todella tuntuu, että minun pitäisi tiedustella, mitä he ranskaksi sanoivat, koska he saattoivat haastella timanttidiadeemista. Sillä ranskalaiset herrasmiehet ovat kovin, kovin kohteliaita. Mutta minä en tosiaan luule, että tyttö voi heihin luottaa niin pian kuin he ovat kääntäneet selkänsä. Kun siis saan tilaisuuden, aion kysyä Leonilta, mitä he sanoivat.
Lähdimme siis Fontänbloohon ja sieltä Mongmartiin ja pääsimme kotiin vasta hyvin myöhään, ja meistä oli meillä ollut aika hauska päivä ja yö, vaikkemme olleetkaan käyneet ostoksilla emmekä mitään ostaneet. Mutta minusta meidän pitäisi käydä enemmän ostoksilla, sillä sitä vartenhan Pariisi oikeastaan näkyy olevan olemassa.
Toukokuun 1 p:nä.
No niin, tänä aamuna minä kutsutin Leonin, joka on Dorothyn ja minun tarjoilijaystävämme, ja kysyin häneltä, mitä Luii ja Robäär ranskaksi sanoivat. Ja he kuuluivat sanoneen ranskaksi, että me kuuluimme viehättävän heitä oikein, oikein paljon, koska he tosiaan pitivät meistä oikein, oikein ihastuttavina eivätkä olleet tavanneet niin ihastuttavia tyttöjä pitkään aikaan. Ja he kuuluivat sanoneen, että he kuljettaisivat meitä ympäriinsä aika paljon ja merkitsisivät kaikki laskut lady Francis Beekmanin laskuun, koska he vaanisivat tilaisuutta varastaakseen timanttidiadeemin. Ja sitten he sanoivat, että jolleivät voisikaan sitä meiltä varastaa, olimme me tosiaan niin ihastuttavia, että meidän kanssamme oli perin hauska liikkua, vaikkeivät onnistuisikaan meiltä varastamaan. Näin ollen he eivät tosiaan voisi mitään menettää, kävipä niin taikka näin. Sillä lady Francis Beekman maksaisi kernaasti kaikki laskut, kun he sanoisivat hänelle, että heidän täytyi kuljetella meitä aika paljon, vaaniakseen tilaisuutta varastaa sen meiltä. Sillä lady Francis Beekman on sen sortin varakkaita naisia, jotka eivät tuhlaa rahaa mihinkään muuhun, mutta jotka aina tuhlaavat rahoja käräjäjuttuun. Eikä hän tosiaan valittelisi rahojen tuhlausta, koska joku minun tai Dorothyn lauseista näkyi suututtaneen lady Francis Beekmania.
Ja sitten päätin ryhtyä miettimään, ja kyllä minä mietinkin aika paljon. Sanoin siis Dorothylle, että aion panna oikean timanttidiadeemin Ritzin aarrekaappiin ja sitten teettäisin ja ostaisin jalokivisepältä jäljennöksen, jota nimitetään "similiksi". Ja sitten jättäisin timanttidiadeemin "similin" milloin minnekin, jotta Luii ja Robäär näkisivät, kuinka huolimattomasti sitä pitelen, ja rohkaistuisivat. Luiin ja Robäärin kanssa ulkosalle lähtiessämme voisin sitten panna sen käsilaukkuuni ja ottaa mukaani, jotta Luii ja Robäär aina luulisivat timanttidiadeemin olevan heidän ulottuvillaan. Ja kun sitten Dorothy ja minä saisimme heidät lähtemään kanssamme ostoksille ja tuhlaamaan melko paljon, niin aina, kun he näkyisivät menettävän rohkeutensa, minä avaisin käsilaukkuni ja sallisin heidän nähdä vilauksen timanttidiadeemin "similistä". Sitten he rohkaistuisivat vielä enemmän ja tuhlaisivat vielä enemmän rahaa. Ja lopultahan saattaisin sallia heidän sen varastaakin, koska he sittenkin ovat olleet herttaisia herrasmiehiä ja minä tosiaan haluaisin auttaa Luiita ja Robääriä. Tarkoitan, että olisi vallan hupaista, kun he varastaisivat sen lady Francis Beekmanille ja hän joutuisi maksamaan heille aika paljon ja sitten huomaisikin, että diadeemi on tehty taikinasta. Sillä lady Francis Beekman ei ole koskaan nähnyt sitä oikeata diadeemia ja jäljennös pettäisi hänet ainakin siihen asti, kun Luii ja Robäär ovat ehtineet nostaa palkkansa kaikesta kovasta työstä, minkä ovat suorittaneet. Tarkoitan, että timanttidiadeemin jäljennös maksaisi vain noin kuusikymmentäviisi dollaria, ja mitäpä 65 dollaria on, jos Dorothy ja minä voisimme tehdä hauskoja ostoksia ja saada ihania lahjoja, jotka tuntuisivat vieläkin ihanammilta, kun pysähtyisimme muistelemaan, että lady Francis Beekman on ne maksanut? Ja se olisi läksytys lady Francis Beekmanille, jottei toiste sanoisi mitä sanoi kahdelle minun ja Dorothyn laiselle ameriikkalaiselle tytölle, jotka olimme kahden Pariisissa ilman minkään herrasmiehen suojaa.
Kun sitten olin kertonut Dorothylle tuumani, niin Dorothy katsoi minuun ja katsoi minuun ja sanoi tosiaan, että minun aivoni olivat ihmeellinen konstvärkki. Tarkoitan, että hän sanoi minun aivoni muistuttavan hänelle radiota, koska sitä kuuntelee päivät pääksytysten ja tulee alakuloiseksi, ja juuri kun on lyömäisillään mäsäksi koko koneen, tulla tupsahtaa sieltä mestariteos.
Kun siis Luii soitti minulle, niin Dorothy sanoi hänelle, että meistä olisi hauskaa, jos hän ja Robäär veisivät meidät huomenaamulla ostoksille. Sitten Luii kysyi papaalta, ja papaa vastasi, että kyllä vaan se sopii. Sitten he kysyivät meiltä, haluaisimmeko lähteä heidän kanssaan tänäiltana katsomaan näytelmää, jonka nimi on Foli Bershäär. Sitten hän sanoi, että kaikki Pariisissa asuvat ranskalaiset ottavat aina mielellään joitakin ameriikkalaisia mukaansa, saadakseen verukkeen lähteä Foli Bershäriin. Niin me lupasimme lähteä. Ja nyt Dorothy ja minä menemme ostoksille, hankkiaksemme mukailun timanttidiadeemista, ja näyteikkunoita tutkimaan tietääksemme, mihin huomenna viemme Luiin ja Robäärin ostoksille.