ÄLY ON TOSIAAN KAIKKI KAIKESSA
Kesäkuun 14 p:nä.
No, Dorothy ja minä saavuimme New Yorkiin eilen, koska herra Eisman lopulta päätti lähettää meidät kotiin, sillä hän sanoi, että koko nappiliike ei riittäisi minua kauemmin Euroopassa kasvattamaan. Siis me erosimme herra Eismanista Budapestissa, koska herra Eismanin oli matkustettava Berliiniin katsomaan kaikkia Berliinissä asuvia nälkää näkeviä sukulaisiaan, jotka sodasta asti eivät ole tehneet muuta kuin nähneet nälkää. Ja hän kirjoitti minulle juuri ennenkuin höyrylaivamme lähti purjehtimaan ja sanoi etsineensä esille kaikki nälistyneet sukulaisensa ja tarkastelleensa niitä tarkoin, ja hän oli päättänyt olla tuomatta niitä Ameriikkaan, koska hänen nälkää näkevien sukulaistensa joukossa ei ollut ainoatakaan, joka olisi voinut matkustaa rautatiepiletillä tarvitsematta suorittaa lisämaksua ylipainosta.
Dorothy ja minä astuimme siis laivaan, ja koko laivamatkalla minun oli harkittava, tahdoinko tosiaan mennä naimisiin kuuluisan Henry H. Spoffardin kanssa vai enkö, sillä hän odotteli minun saapumistani New Yorkiin ja oli niin levoton, että tuskin saattoi odottaa minun saapumistani New Yorkiin. Mutta minä en ole turhaa tuhlannut kaikkea aikaani Henryyn, vaikken suostuisikaan hänen vaimokseen, sillä minulla on Henryltä muutamia kirjeitä, jotka olisivat kovin, kovin mukavia omistaa, jollen Henrystä huolisi. Ja Dorothy näkyy olevan minun kanssani aika paljon yhtä mieltä, koska Dorothy sanoo, että ainoa suhde, jossa hän tahtoisi Henryyn olla, olisi olla hänen leskensä kahdeksantoistavuotiaana.
Laivaan tultuani minä sitten päätin, etten viitsisi vaivautua herrasmiehiä tapaamaan, sillä mitäpä hyötyä olisi tavata herrasmiehiä, kun laivalla ei ole mitään muuta tehtävää kuin käydä ostoksilla pienessä puodissa, missä ei ole myytävänä mitään viittä dollaria kalliimpaa? Ja jos tapaisinkin jonkun herrasmiehen laivassa, niin hän tahtoisi saattaa minut laivasta, ja silloin törmäisimme yhteen Henryn kanssa. Mutta sitten kuulin, että laivalla oli herrasmies, joka oli suuri irrallisten timanttien kauppias Amsterdam-nimisestä kaupungista. Tein siis tuttavuutta sen herrasmiehen kanssa, ja me seurustelimme toistemme kanssa aika paljon, mutta illalla ennen maihin astumistamme jouduimme vallan riitaan, joten minä en viitsinyt häneen edes vilkaistakaan lähtiessäni laivaportaille, vaan pistin irralliset timantit käsilaukkuuni, jotta minun ei tarvinnut niitä tullissa ilmoittaa.
Tullissa Henry odottelikin minua, sillä hän oli tullut Pennsylvaniasta minua tapaamaan, koska heidän maatilansa on Pennsylvaniassa ja Henryn isä on kovin, kovin sairaana Pennsylvaniassa, joten Henryn täytyy pysyä siellä jokseenkin kaiken aikansa. Ja kaikki reportterit olivat tullissa, ja he kaikki olivat kuulleet Henryn ja minun kihlauksestamme ja halusivat tietää, mitä minä olin ollut ennenkuin menin kihloihin Henryn kanssa. Silloin minä sanoin heille, etten ollut muuta kuin seurapiirityttö Little Rockista Arkansasista. Ja sitten minä ihan suutuin Dorothyyn, sillä kun muuan reporttereista kysyi Dorothylta milloin minä tein debyyttini eli ensi kertaa esiinnyin Little Rockin seurapiireissä, niin Dorothy sanoi, että minä depytienasin Little Rockin vuosimarkkinoilla ja karnevaalissa viisitoistavuotiaana. Tarkoitan, ettei Dorothy koskaan laiminlyö tilaisuutta olla epähieno, silloinkaan kun haastelee sellaisille kirjaimellisille herroille kuin reportterit.
Sitten Henry vei minut huoneistooni Roll-Royce-autollaan, ja sinne saapuessamme hän halusi antaa minulle kihlasormukseni, ja ihan minun sydämeni alkoi pamppailla. Sitten hän sanoi, että hän oli käynyt Cartierilla ja tarkastanut kaikki kihlasormukset, mutta niitä kaikkia katseltuaan päättänyt, etteivät ne olleet puoliksikaan kyllin hyviä minulle. Sitten hän otti kotelon taskustaan, ja minä kävin ihan uteliaaksi. Ja Henry sanoi, että hän katsellessaan kaikkia niitä isoilla timanteilla koristettuja sormuksia tosiaan tunsi, ettei niissä ollut mitään tunnetta, joten hän sensijaan tahtoi antaa minulle luokkasormuksensa Amherstin opistosta. Sitten minä katsoin häneen ja katsoin häneen, mutta minä kykenin hillitsemään itseni niin täydellisesti, etten sanonut mitään pelin sillä asteella, vaan sanoin, että hän oli tosiaan kovin herttainen ollessaan niin täynnä tunnetta.
Sitten Henry sanoi, että hänen oli palattava Pennsylvaniaan puhumaan isälleen meidän naimahommistamme, koska hänen isälleen on tosiaan tullut sydämen asiaksi, ettemme menisi naimisiin. Ja sitten minä sanoin Henrylle, että jos minä kohtaisin hänen isänsä, niin kenties minä voittaisin hänet puolelleni, koska minä aina näyn voittavan herrasmiehet puolelleni. Mutta Henry sanoo, että siinäpä se pulma juuri onkin, sillä joku tyttönen voittaa alati hänen isänsä puolelleen, niin että he tuskin uskaltavat päästää häntä näkyvistään ja tuskin uskaltavat sallia hänen yksinään mennä kirkkoonkaan. Sillä kun hän viimeksi meni yksinään kirkkoon, niin joku tyttö voitti hänet kadunkulmassa puolelleen, ja hän palasi kotiin kaikki taskurahat hukattuina, eivätkä he voineet uskoa häntä, kun hän sanoi panneensa ne kolehtilautaselle, koskei hän viimeksi kuluneina viitenäkymmenenä vuonna ole koskaan pannut kolehtiin kymmentä senttiä enempää.
Todellinen syy, miksi ei Henryn isä sallisi Henryn naida minua, näkyy siis olevan, että isä sanoo Henryn aina huvittelevan mielin määrin, ja joka kerta kun Henryn isä haluaa vähän itsekin huvitella, estää Henry hänet aina eikä salli hänen edes sairastaa hospitaalissa, jossa hän voisi hieman omin päin huvitella, vaan pitää hänet kotona, jossa hänellä täytyy olla Henryn hänelle valitsema sairaanhoitajatar ja sekin mies. Kaikki hänen vastaväitöksensä näkyvät siis johtuvan pelkästä kostonhalusta. Mutta Henry sanoo, että hänen vastaväitöksensä eivät voi jatkua enää varsin pitkälti, sillä onhan hän jo lähes yhdeksänkymmenvuotias, ja luonto kyllä hakee velkansa ulos ennemmin tai myöhemmin.
Ja Dorothy sanoo, että olenpa minä aika hupsu tuhlatessani aikaani Henryyn, vaikka voisin järjestää niin, että tapaisin Henryn isän, jolloin koko asia olisi vatvottu valmiiksi muutamassa kuukaudessa ja minä omistaisin tositeossa koko Pennsylvanian valtion. Mutta minä en luule, että minun tulisi noudattaa Dorothyn neuvoa, koska Henryn isää vartioidaan kuin haukkaa, ja Henry itse on hänen valtuutettu asiamiehensä, joten ei sellaisesta tosiaan mitään hyvää koituisi. Ja miksi minä sittenkään kuuntelisin Dorothyn kaltaisen tytön neuvoa, koska hän matkusteltuaan kautta Euroopan ei tuonut kotiin muuta kuin kultaisen rannerenkaan!