Vietettyään illan luonani täytyi Henryn palata Pennsylvaniaan ollakseen siellä torstaina aamulla, koska hän kuuluu seuraan, jonka ainoana tehtävänä on sensuroida kaikki filminäytelmät. He näetten leikkaavat filmirullista kaikki palat, joissa on vaarallisia asioita, joita ihmiset eivät saisi katsella. Sitten he sommittelevat ne vaaralliset kohdat yhteen ja antavat niiden juosta kankaalla moneen monituiseen kertaan. Siksipä olisi tosiaan varsin vaikeaa raahata Henry pois tuollaisesta torstaiaamun kokouksesta, ja hän jaksaa tuskin odottaa toisesta torstaiaamusta toiseen. Sillä hän ei tosiaan näy nauttivan mistään niin paljoa kuin filmikuvain sensuroimisesta, ja sitten kun filmi kerran on karsittu, ei se enää herätä hänessä mitään mielenkiintoa.

Sitten Henryn lähdettyä juttelin pitkän aikaa Lulun kanssa, joka on minun palvelijattareni ja oli matkoilla ollessani kotimiehenä huoneistossani. Ja Lulu on tosiaan sitä mieltä, että minun pitäisi sittenkin mennä naimisiin herra Spoffardin kanssa, koska Lulu sanoo tutkineensa herra Spoffardia kaiken aikaa, kun purki matkalaukkujani, ja Lulu sanoo olevansa varma, että milloin vain minusta tuntuisi, että minun pitäisi ravistaa herra Spoffard irti liepeistäni, niin voisin panna hänet lattialle istumaan ja antaa hänelle tukun moraalille vaarallisia ranskalaisia postikortteja sensuroitavaksi, jolloin voisin viipyä poissa kuinka kauan vain haluttaisi.

Ja Henry aikoo järjestää, että tulen joskus Pennsylvaniaan viikon loppua viettämään ja tapaamaan kaikki hänen omaisensa. Mutta jos Henryn koko perhe on yhtä reformeerattu kuin Henry näkyy olevan, niin kyllä siitä minunkin laiselleni tytölle tulee aika kova koettelemus.

Kesäkuun 15 p:nä.

Eilen aamulla oli aikamoinen tulikoe minunlaiselleni hienostuneelle tytölle, kun kaikki sanomalehdet kertoivat minun ja Henryn menneen kihloihin toistemme kanssa, mutta kaikki näkyivät jättäneen mainitsematta, että olin hienoston tyttö, paitsi eräs sanomalehti, ja se oli juuri se, joka kertasi Dorothyn sanat, että olin depytienannut karnevaalimarkkinoilla. Kävin siis Ritzissä Dorothya tapaamassa ja sanoin Dorothylle, että hänenlaisensa tytön tulisi pitää suunsa kiinni reportterien aikana.

Ja varsin monet reportterit kuuluivat soitelleen Dorothylle, mutta Dorothy sanoi, ettei hän tosiaan sanonut mitään kellekään heistä, paitsi eräälle reportterille, jonka kysymykseen, minkälaista rahaa minä käytin, hän oli vastannut minun käyttävän nappeja. Mutta Dorothyn ei tosiaan olisi tullut mitään sellaista lausua, koska varsin monet ihmiset näkyvät tietävän, että herra Eisman kasvattaa minua, ja hänet tunnetaan kautta Chicagon nappikuningas Gus Eismanin nimellä, joten yksi asia voisi vihjaista toiseen, kunnes ihmisten ajatukset ehkä alkaisivat jotakin arvella.

Mutta Dorothy sanoi, ettei hän maininnut mitään enempää minun depytienaamisestani Little Rockissa, koska Dorothy toki tietää, etten minä Little Rockissa mitään depyyttiä tehnyt, koska juuri silloin, kun olisi ollut aika tehdä depyyttini, herratuttavani herra Jennings ammuttiin ja sitten kun oikeusjuttu oli lopussa ja valamiehistö oli yksimielisesti minut vapauttanut, olin tosiaan liian väsynyt depytienatakseni.

Sitten Dorothy sanoi, miksemme toimeenpanisi kutsuja nyt, niin että voisit nyt tehdä depyyttisi ja antaa niiden kaikkien kuulla; sillä Dorothy näkyy ihan kuollakseen ikävöivän kutsuja. Ja se on tosiaan ensimmäinen järkevä ehdotus, minkä Dorothy on tehnyt, sillä minustakin pitäisi jokaisen tytön, joka on kihlautunut niin hienosta vanhasta perheestä lähteneelle herrasmiehelle kuin Henry on, tosiaankin depytienata. Ja minä käsken hänen heti tulla luokseni, jotta suunnittelisimme depyyttiäni, mutta me pitäisimme asian kovin, kovin salassa ja järjestäisimme depyytin huomenillaksi. Sillä jos Henry kuulisi minun depytienaavan, niin hän saapuisi Pennsylvaniasta ja pilaisi kutsut vallan kokonaan, sillä pilatakseen kutsut tarvitsee Henryn niihin vain saapua.

Dorothy tuli siis mukaani ja me suunnittelimme depyyttini. Ensin päätimme painattaa sirosti painettuja kutsukortteja, mutta kun niiden painattaminen aina vie jonkun verran aikaa, niin olisi tosiaan ollut hupsua niitä painattaa, koska kaikki herrasmiehet, jotka aioimme depyyttiini kutsua, olivat Pallokerhon jäseniä, joten voisin vain kyhätä tiedonannon depyytistäni ja antaa sen Willie Gwynnille ja käskeä Willie Gwynnin kiinnittää sen Pallokerhon ilmoitustaululle.

Ja Willie Gwynn naulasi sen kerhon taululle ja sitten hän kävi luonani kertomassa, ettei hän koskaan ollut nähnyt niin suurta innostusta hamasta Dempsey-Firpon kilpaotteluista asti, ja sanoi, että koko Pallokerho saapuisi miehissä. Sitten meidän oli suunniteltava, mitä tyttöjä kutsuisimme depyyttiini. Enhän minä näetten kai vielä tunne kaikkia susiteen naisia, koska tyttö ei tietenkään tapaa susiteen naisia ennenkuin hänen depyyttinsä on ollut, ja sitten kaikki hienonmaailman naiset tulevat depytienaajaa katsomaan. Mutta minä tunnen tositeossa kaikki susiteen miehet, koska oikeastaan kaikki seurapiirien miehet kuuluvat Pallokerhoon. Kun minulla siis on ollut Pallokerho depyytissäni, niin asettuakseni oikealle paikalleni seuraelämässä tarvitsee minun vain tavata heidän äitinsä ja sisarensa, kaikki heidän pikku ystävättärensä kun jo tositeossa muutenkin tunnen.