Kesäkuun 22 p:nä.
Niin, eilen minä pakotin Henryn saattamaan minut junalle Philadelphiassa ja käskin hänen jäädä Philadelphiaan ollakseen lähellä isäänsä, jos hänen isälleen niinkuin sattuisi taas taudinkohtaus. Ja istuessani loistovaunussani junassa minä päätin, että oli aika päästä Henrystä eroon, maksoi mitä maksoi. Ja minä tulin siihen johtopäätökseen, että se, mikä kaikkein enimmin suututti ja hermostutti herrasmiehiä, oli ostoksilla käynti. Sillä itse herra Eismankin, joka tositeossa on kuin syntynyt tyttöjen kanssa ostoksilla juoksutettavaksi ja kyllä tietää, mitä se tietää, joutuu usein kovin alakuloiseksi kaikista minun ostoksistani. Minä päätin siis palata New Yorkiin ja käydä myymälöissä ostamassa oikein aika runsaasti Henryn laskuun, sillä onhan meidän kihlauksemme julkaistu kaikissa sanomalehdissä ja Henryn luotto on minun luottoani.
Ja kun minä tätä kaikkea harkitsin, niin kuului koputus salonkivaununi ovelle, ja minä käskin hänen tulla sisälle vain, ja siellä oli herrasmies, joka sanoi katselleensa minua New Yorkissa aika paljon ja oli aina halunnut tulla minulle esitellyksi, koska meillä oli aika paljon yhteisiä ystäviä. Ja sitten hän antoi minulle käyntikorttinsa, ja kortilla oli hänen nimensä, ja se oli herra Gilbertson Montrose, ja hänen ammattinaan oli filminkirjoittajan ammatti. Ja sitten minä pyysin häntä istumaan ja meillä oli kirjallinen keskustelu.
Ja sitten minusta todella tuntui, että eilinen päivä oli käännekohta minun elämässäni, sillä vihdoinkin minä olen tavannut herrasmiehen, joka ei ole ainoastaan taiteilija, vaan jolla lisäksi on älyä. Tarkoitan, että hän on senlaatuinen herrasmies, että tyttö voisi istua hänen jalkojensa juuressa päiväkausia perätysten ja melkein aina oppia yhtä ja toista. Sillä kun kaikki ympäri käy, ei ole mitään, mikä niin kirpaisisi tyttöä kuin herrasmiehen aivot, varsinkin senjälkeen kun tyttö on viettänyt loppuviikon Henryn kanssa. Ja herra Montrose puhui puhumistaan koko matkan ajalla New Yorkiin asti, ja minä istuin ja kuuntelin vain. Ja herra Montrosen mielestä Shakespear on hyvin suuri näytelmäkirjailija ja hänestä on Hamlet vallan kuuluisa murhenäytelmä, ja mitä romaaneihin tulee, niin hänen mielestään melkein jokaisen pitäisi lukea Dickensiä. Ja kun me jouduimme runouden alalle, niin hän lausui "Dan McGrewin murhan" niin nasevasti, että melkein saattoi kuulla luodin vinkuvan.
Ja sitten minä pyysin herra Montrosea kertomaan minulle itsestään. Ja herra Montrose kuului olevan paluumatkalla Washingtonista, jossa hän oli käynyt tapaamassa Bulgarian lähettilästä nähdäkseen, halusiko Bulgaria rahoittaa filmin, jonka hän on kirjoittanut suuresta historjallisesta aiheesta ja joka koskettelee Dolly Madisonin sukupuolielämää. Ja herra Montrose kuuluu tavanneen aika paljon bulgarialaisia bulgarialaisessa ravintolassa Lexington Avenuella, ja siitä hän sai aiheen yrittää hommata rahoja Bulgariasta. Sillä herra Montrose sanoi, että hän voisi panna filminsä täyteen Bulgarian propagandaa, ja hän sanoi Bulgarian lähettiläälle, että joka kerta, kun hän totesi, kuinka vähän Ameriikan filmit tiesivät Bulgariasta, alkoi hänen selkäpiitään karmia.
Silloin minä sanoin herra Montroselle, että tunsin itseni kovin, kovin köykäiseksi jutellessani hänenlaisensa herrasmiehen kanssa, joka tiesi niin paljon Bulgariasta, sillä minä en tosiaankaan tiennyt Bulgariasta muuta kuin että Bulgarian lehmistä lypsettiin joghurtia, joka on vatsalle erikoisen terveellistä piimää. Mutta herra Montrose sanoi, ettei Bulgarian lähettilään mielestä Dolly Madisonissa kai ollut paljoakaan nykyistä Bulgariaa koskevaa, mikä herra Montrosen mielestä johtui siitä, ettei lähettiläs oikeastaan ymmärtänyt mitään drammatiigasta. Sillä herra Montrose sanoi voivansa sommitella filminsä niin, että Dolly Madisonilla olisi bulgarialainenkin rakastaja, joka halusi hänet naida. Ja sitten Dolly Madison alkaisi aprikoida, minkälaisia hänen lastenlastenlastenlapsensa olisivat, jos hän ottaisi bulgarialaisen, ja sitten hän istuisi miettimään ja näkisi näyssä Bulgarian vuodelta 1928. Ja sitten herra Montrose pistäytyisi Bulgariassa valokuvaamassa sen näyn. Mutta Bulgarian lähettiläs kohautti olkapäitään koko asialle, mutta hän antoi herra Montroselle vallan ison pullon bulgarialaista kansallisjuomaa. Ja Bulgarian kansallisjuoma muistuttaa väriltään enimmin vettä, eikä se vallan väkevältä maistukaan, mutta viittä minuuttia myöhemmin alkaa todeta erehdyksensä. Ja minä tuumin itsekseni, että jos erehdykseni toteaminen saisi minut unohtamaan, mitä Pennsylvaniassa sain kokea, niin velvollisuuteni itseäni kohtaan tosiaankin oli sen avulla unohtaa kaikki. Maistoimme siis vieläkin.
Ja sitten herra Montrose kertoi minulle, että hänen oli kovin vaikea päästä eteenpäin eläväinkuvain alalla, koska kaikki hänen filminsä ovat ihmisten tajunnan yläpuolella. Sillä kun herra Montrose kirjoittaa sukupuolikysymyksistä, on hänen filminsä täynnä sykologiaa. Mutta kun joku muu kirjoittaa siitä, vilisee kankaalla vain läpikuultavia yöpukuja, ja koristeellisia kylpyammeita. Ja herra Montrose sanoo, että elävilläkuvilla ei ole mitään tulevaisuutta ennenkuin elävätkuvat ovat selventäneet sukupuoliaiheensa ja käsittävät, että viisikolmattavuotiaalla naisella voi olla ihan yhtä monta sukupuoliongelmaa kuin kuusitoistavuotiaalla tyttöheilakalla. Sillä herra Montrose haluaa kirjoittaa maailmannaisista eikä salli, että maailmannaisia esittämään päästetään pienikokoiset viisitoistavuotiaat tyttöset, jotka eivät elämästä tiedä mitään eivätkä ole edes olleet ojennuslaitoksessa.
Ja niin me molemmat saavuimme New Yorkiin ennenkuin aavistimmekaan. Ja minä tulin ajatelleeksi, kuinka sama matka Henryn kanssa hänen autossaan oli tuntunut vuorokauden pituiselta, ja niin tulin ajatelleeksi, etteivät rahat sittenkään olleet kaikki kaikessa, koska lopultakin vain äly merkitsee jotakin. Ja sitten herra Montrose saattoi minut kotiin, ja me aiomme syödä puolista yhdessä Promrosen teehuoneessa jotakuinkin joka päivä ja yhä jatkaa kirjallisia keskustelujamme.
Sitten minun täytyi tuumia, kuinka pääsisin eroon Henrystä, samalla kuitenkaan tekemättä mitään, mikä jälkeenpäin tuottaisi minulle ikävyyksiä. Lähetin siis hakemaan Dorothya, sillä vaikkei Dorothy olekaan varsin visu puijaamaan rahoja herrasmieheltä, on hän toki varsin kekseliäs ja nokkela pääsemään sellaisesta eroon.
Ja sitten Dorothy kysyi ensiksi, miksen minä ottanut tilaisuudesta vaaria, sillä hän arveli, että jos Henry olisi minut nainut, niin hän olisi tehnyt itsemurhan kaksi viikkoa myöhemmin. Mutta minä kerroin hänelle suunnitelmastani tehdä aika paljon ostoksia ja minä sanoin hänelle, että aioin kutsua Henryn ja järjestää niin, etten olisi kotona silloin, kun hän saapuisi, mutta että Dorothy voisi olla ottamassa hänet vastaan, antautua hänen kanssaan juttusille ja kertoa hänelle kaikista ostoksistani ja kuinka tuhlaavainen minä näyin olevan, mistä johtuisi, että hän minut naituaan joutuisi köyhäintaloon ennen vuoden loppua.