Talon vieraat olivat viettäneet aamupäivän huoneissaan, lukuunottamatta pientä uskollista piiriä, joka aina kokoontui ruokasaliin, kun herra Jonsson, nuori papinkokelas, luki ääneen. Hän valitsi tavallisesti Björnsonin kertomuksia — ja kun Kongstadissa, niinkuin kesätäysihoitoloissa ainakin, oli puute miehisistä vieraista, niin herra Jonssonilla oli ympärillään hartaasti kuunteleva parvi eri-ikäisiä naisia.
Mutta ensimmäinen auringonsäde hajoitti seuran. Hatut, röijyt ja huivit haettiin kiireimmiten käsille, ja varovaisimmat ottivat lisäksi vielä kalossitkin ja sateenvarjon. Kaikki tahtoivat ulos nyt, kun ilma oli kaunis. Kesä oli lyhyt, kesäloma useimmilla vielä lyhyempi. Täytyi pitää kiinni jokaisesta hetkestä ja korjata talteen kaikki se terveys ja kauneudenilo, joka on tunturiseudun lahja väsyneille ja kalpeille kaupunkilaisille.
Ebba, joka istui verannalla, odotti kunnes kaikki olivat menneet. Hänen ei ollut helppo liittyä vieraisiin ihmisiin, ja hän teki mieluummin pitkiä yksinäisiä kävelyretkiä. Silloin koko luonto sai eloa hänen mielikuvituksessaan. Tunturit muuttuivat kunnianarvoisiksi ukoiksi, jotka vartioivat häntä ystävällisesti; metsä oli lämmittävä äiti, puro kiiti rotkoissa kuin huimapäinen poika ehtiäkseen tehdä mahdollisimman paljon vallattomuutta, ja kaikki hienot metsäkukat olivat hänen rakkaita leikkisiskojaan, jotka nyökkäilivät hänelle niityiltä ja kedoilta.
Kas niin, nyt katosi viimeinenkin vanha kristianialaisneiti, hame ylös kurottuna ja isot kalossit jalassa. Nyt oli tie vapaana. Ebba otti lakkinsa ja valkoisen nuttunsa eteisen naulakosta ja seisoi tuokion kuluttua pihalla.
Miten ihmeellistä ilma oli tänään! — Kun sitä hengitti, tuntui kuin olisi sukeltanut kirkkaaseen lähdeveteen. Mutta lämmintä se ei ollut. Ebbalta pääsi yht'äkkiä kova aivastus. Olipa hyvä, ettei kukaan ollut näkemässä, sillä se oli todellakin varsin epäesteettinen kohtaus… Ainoina todistajina olivat muutamat kartanon kanat, jotka pelästyen odottamatonta ääntä juoksivat kaakottaen joka taholle.
Vanha rouva Kongstad astui aitanportaita alas ja hymyili ystävällisesti nähdessään Ebban, joka oli täydellisesti voittanut hänen sydämensä.
"Haluttaako sinua tulla katsomaan, kuinka ohkoleipiä leivotaan?" kysyi hän. Ja Ebba, joka mielellään tahtoi nähdä jotain uutta ja omituista, meni vanhan rouvan jäljessä kapeata, aidattua tietä pitkin muutamaan tuollaiseen ruskeaan hirsitupaan, joita taloon kuului useita.
Voimakas uuninlämpö, joka tuntui oikein miellyttävältä koleasta ulkoilmasta tullessa, lehahti heitä vastaan ovessa. Suuren, valkoiseksi pestyn pöydän ääressä puuhaili ahkerasti vanhanpuoleinen vaimo, vaalea pumpulipuku yllä, kaulaten ohutta taikinalevyä, ja ikkunan pielessä istui puutuolilla punapartainen mies nakuttaen kiireesti pilkkejä lapsenkengän pohjaan. Nurkassa räiskyi valkea takassa, jossa tavanmukaisen rautalevyn asemesta oli iso kivilaaka.
Katsellessaan taikinaa, joka kaulattiin ohueksi kuin paperi ja sitten pantiin kuumennetulle kivelle paistumaan, Ebba teki vaimolle muutamia kainoja kysymyksiä. Hän koetti aina huolellisesti varoa, ettei olisi tunkeileva. Mutta vaimo vastasi vallan halukkaasti eikä lainkaan loukkaantunut, ja ihmeekseen Ebba ymmärsi suurimman osan hänen puheestaan. Hän sai tietää, että ohkoleipätaikina oli tehty ruis- ja ohrajauhoista, joihin oli sekoitettu perunasurvosta. Vaimo oli kotoisin eräästä toisesta kylästä ylempää laaksosta, mutta asui talossa niin kauan kuin leipomista kesti. Hän ansaitsi päivässä kahdeksankymmentä äyriä tahi kokonaisen kruununkin. Ebba punastui väkisinkin häpeästä verratessaan ajatuksissaan tämän vaimon elämänoloja omiinsa. Kokonainen pitkä päivä tällaisessa yksitoikkoisessa ja melko rasittavassa työssä, ja kuitenkin niin pieni ansio! Hänestä tuntui, ettei ohkoleipä enää milloinkaan maistu hänelle.
Mies oli suutari ja kulki samoinkuin vaimonsakin paikkakunnalla töissä. Hänen päiväpalkkansa oli tuskin suurempi kuin vaimonkaan, mutta he näyttivät sittenkin iloisilta ja tyytyväisiltä. Kongstadissa he viipyivät mielellään, sillä siellä he saivat hyvän ruoan ja ystävällisen kohtelun, ja heidän ainoa tyttärensä autteli keittiössä.