Se on puhtautta. Minä kiitän sinua, Herra.
Sisar Catherinen alaspäin taivutettu, hellä muoto kuvastui sivuttaisin pyhällä pöydällä olevaan huntuun, liinaan ja pitsiin. Hän oli kuolemaisillaan; Herra, hän odotti sinua niin, että hän olisi kuollut, että hän olisi huutanut, jos et olisi tullut.
Hänen sormenpäänsä, hänen suunsa, kaunis huntu ja sinun jumalallinen ruumiisi muodostivat ihmeen ihanan ryhmän, pienen ja aivan erillään olevan.
Mutta sehän ei ole puhtautta. Herra?…
22 p:nä toukokuuta.
On niin ihanaa ulkona, että koko luonto on valoisa kuin keskusteluhuone kello yhdeltätoista.
Puutarha hymyilee päivänpaisteessa.
Kappelin ikkunoista valoi aurinko säteitään yli poskeni ja yli hihani. Saattoi nähdä pikku kärpästen lentelevän kirkossa; ja hiljaisuus ympärillämme huusi: Iloa! Iloa!
Olin niin tyytyväinen siksi että olin nuori, hyvin nuori; en tiedä miksi se tuottaa minulle niin paljon iloa. Yhtäkkiä näytti kirkossa niin kauniilta, että tuntui siltä kuin minun olisi pitänyt nauraa.
Kun ehtoollisleipä kohotettiin, painoivat kaikki sisaret tapansa mukaan päänsä alas. Mutta minä en painanut päätäni alas. Minä sanoin: "Herra, katso minun kasvojani…"