Tunsin että kasvoni olivat soikeat ja kirkkaat kuin pieni peili, joka minulla oli viidentoista vuotiaana ollessani ja jolle aurinko paistoi.
23 p:nä toukokuuta.
Sisar Catherine on kaunis rukoillessaan. Minä kunnioitan häntä, en katsele häntä, kun hän siten rukoilee; mutta tänä aamuna en voinut olla häntä katsomatta. Hän piti silmänsä lujasti kiinni; ristissä olevilla käsillään hän painoi sydäntään, ne olivat hänen sydäntänsä vasten, sitten rukousnauhaa ja vyötä vasten.
Teki mieleni huutaa hänelle hyvin hellästi ja pelokkain sydämin:
— Sisar Catherine, sinä olet sairas!…
Kuinka hän kärsineekään rukoillessaan niin voimakkaasti.
24 p:nä toukokuuta.
Huoneeseeni kuuluu aamuin ja illoin töminä junan, joka kiitää Larunsista Bayonneen; joka kerta kun juna viheltää, laajentuu sieluni. Tämä junan jyrinä on ihanaa kuin hyvä tuoksu, joka äkkiä virtaa jonkun luokse pitkän matkan päästä, kuin tuberoosin Ja punaisen hyasintin tuoksu.
Minä ojennan käsivarteni.
Mitä näkevät nämä junat, jotka kiitävät, jotka pakenevat? Maitako? Mitä maita? Mitä kasvoja näissä maissa…