Herra, me emme pysähdytä junia, jotka kiiruhtavat ohitse; niiden savu, niiden höyry, niiden huuto liikuttaa meitä syvimpiin sydänjuuriimme saakka, siksi minä kohotan käsivarteni sinua kohden, joka olet minua korkeammalla, käsivarteni, jotka kurottuvat ja tahtoisivat tavottaa sinut. Herra, kuinka olenkaan korkea, kuinka olenkaan sulettu, kuinka nousenkaan sinua kohden…
27 p:nä toukokuuta.
Katselen ulos ikkunastani. Näen kevään, se on niin selittämätön: niin kevyt, niin hieno, niin vihreä! Se on hilpeyttä ja hyvää tuoksua. Koko pikku puutarha kukkii. Kukkalavojen multa on kosteata ja möyheää. Tuolla on rivi tulpaaneja, rivi kolmikertaisia tuhatkaunoja, tiheinä, tuuheina joukkioina kuin juhannuskukkaset, ja rivi orvokkeja päät nuokkuen eri tahoille. Kukkalehtien sinipunervalla sametilla loistaa terävästi pieni keltainen pilkku, kuin olisi hippiäisen muna pudonnut puusta ja murskautunut.
Juna kiitää ohitse.
Junat vievät ajatukset iltaruskon kultaamiin kaupunkeihin, toisiin puutarhoihin, oranssilehtoihin…
30 p:nä toukokuuta.
Tänään on kaksi vuotta kulunut siitä kun tulin luostariin. Pieni puutarha, äiti prioritar, kirkko, kauniit laulut, ovat tehneet sen minulle suloiseksi ja kuninkaallisesi olinpaikaksi.
Tulin tänne siksi että rakastin Jumalaa, äiti prioritarta ja hiljaisuutta.
Niin kauan kuin olin vanhempieni luona, sai elämän köyhyys minut sairaaksi. Vaikka isäni olikin rikas, ei hän välittänyt mistään muusta kuin pitsitehtaastaan. Hän koetti myöskin kiinnittää äitini mieltä siihen, mutta silloin äitiä, kuten vielä tänäpäivänäkin, miellytti enemmän kotiaskareensa. Yksi sisaristani on naimisissa lakimiehen, toinen meriupseerin kanssa. Ei kukaan muu puhunut rauhasta ja mietiskelystä, puutarhoista ja rakkaudesta, kuin ainoastaan kirjani ja äiti prioritar, kun kävin häntä tervehtimässä.
Täällä sen sijaan on elämäni ihanaa ja suurta. Minulla on sinivalkoinen puku. Olen herkkä, minulle ollaan hyviä ja minua hoidetaan. Asun luostarin ensimäisessä kerroksessa erillään sisarista, huoneessa joka on muita suurempi ja sijaitsee keskellä. En tee mitään muuta kuin uneksin ja rukoilen. Yhteenliitetyt kapeat sormeni ovat työttömät ja herttaiset kuin pienet, palavat vahakynttilät.