15 p:nä heinäkuuta.
Nuori mies tuli uudelleen, hän ei syleile minua enää, olen levollinen.
Hän sanoi minulle kerran keskustellessamme:
— Kuinka kaunista onkaan, että uskotte Jumalaan.
Hän ei usko Jumalaan.
Minä en käsitä.
17 p:nä heinäkuuta k:lo neljä aamulla.
Hän ei usko Jumalaan. Yhä vieläkään en voi käsittää; sanoin hänelle:
— Mutta kun on olemassa koko ääretön avaruus jonka Jumala on luonut, ja Herramme uhrityö, ja evankeliumit, ja kaikki ihmeet ja pyhimykset, ja kappelimme ja sisarkuntamme, ja papit ja äiti prioritar, ja me?
Hän nauroi vielä, mutta hellästi. En ymmärrä; vaan sentään se ei minua suututtanut, tunnen hyvin, että miehet voivat olla sellaisia. Lääkäri, joka tulee hoitamaan meitä, jos joku meistä sairastaa, ei myöskään pelkää Jumalaa; ja hän on viisaampi ja parempi kuin rippi-isä. Julien ei usko Jumalaan, vaan hän uskoo muuhun käsittämättömään: hän sanoo olevansa panteisti, ja että pikku jumalia on kaikkialla.