Yö oli polttava, meidän oli hyvin lämmin, mutta heikko tuulahdus puhalsi ikkunan kautta kammioon, ja kun meidän myöskin oli jano, joimme hieman jääkylmää vettä, jota on savimaljassani.
Julien joi suurella mielihyvällä ja sanoi:
— Nähkää, pieni siskoni, vilpoisuus on myöskin pieni jumala…
20 p:nä heinäkuuta.
Olen tuskissani; ystäväni on suudellut minua. Se on pahempaa kuin viimekertainen; hän suuteli minun kasvojani, oikein kasvojani, hänen suunsa oli minun suutani vasten.
Mutta kotona minun pienenä ollessani suuteli äiti siten veljeäni Pierreä, joka oli vanhin ja josta hän enin piti. Pierre on kuollut. Hän oli sairaloinen, hänen toinen jalkansa oli näivettynyt ja hän ontui hiukan kävellessään.
Tämä Julienin suudelma oli suurta hellyyttä, hyvin suurta ystävyyttä, se ei ole syntiä.
Luulen että sisar Marthe on hupsu. Nöyryys tekee hänet tyhmäksi. Aamulla kohtasin hänet, hän käveli puutarhassa kantaen käsivarrellaan koria, joka oli täynnä maissinjyviä; hän sanoi minulle:
— Sisar, teidän pitäisi todellakin joskus ajatella kanojanne.
Hän on hupsu, miksi hän puhuttelee minua siten? Hän on nunna-parka, jota ei kukaan rakasta. Mitä hän tietää? Tulleeko kukaan nuori mies yöllä häntä katsomaan? onko olemassa ketään, joka tahtoisi uhrautua hänen tähtensä, onko hän kaunis, hän? suuteleeko kukaan häntä?…