— Ilma ja henkeni, rakkauteni, voivatko ne vielä tunkeutua näin tiukasti yhteenpuristettujen hampaitten väliin?…
16 p:nä elokuuta.
Sisar Saint-Louis, joka on hyvin ujo ja aina vaiti, puhuu ainoastaan kertoakseen, että hän on ennen elänyt paljon mukana maailmassa ja tanssinut paljon.
Minäkin olen ollut suuressa maailmassa… Bayonnessa asuvalla tätilläni oli usein kutsuja. Tätini salissa oli kaikki niin kirjavan komeaa, automaattisesta pianosta ei virrannut musiikkia, vaan lyhyitä ja pitkiä nuotteja, jotka kiiruhtivat peräkanaa kolisten kuin puukepit. Nuoria miehiä, joiden oli hyvin kuuma, tanssi nuorten tyttöjen kanssa; vanhempain sisarteni ympärillä oli alati paljon herroja, ja sisareni näyttivät hurmaantuneilta ja huvitetuilta. Olin neljäntoista vuotias, eikä minusta välitetty, minun oli ikävä. Eräänä päivänä sanoi muuan vanha herra minulle:
— Miten nuo pienet hiuskiharat päänne ympärillä ovat kauniit!
Ja hän vei minut tarjoiluhuoneeseen.
Kun tanssi oli päättynyt ja kaikki vieraat menneet, oli lattialla kankaansirpaleita, kotiljonkikoristeita ja tallattuja kukkia. Tätini istuutui erääseen salin nurkkaan ja tuulahutteli itseään viuhkalla, samalla huokaillen. Oltiin väsyksissä. Ikkunat avattiin. Minä kuulin kellokkaiden kulkevan niityllä. Syötiin päivällistä kuten tavallisesti; oli vielä valoisata. Olin niin surullinen, teki mieleni itkeä. En ole senjälkeen koskaan tahtonut olla suuressa maailmassa.
17 p:nä elokuuta.
Julien tuli. On olemassa sellaista, jota ei voi kirjoittaa, mutta tiedän, että se on ääretöntä syntiä, tahdon välttää häntä aina; hän kauhistuttaa minua, se ei ole mahdollista, kuolema tuntuu minusta helpommalta…
19 p:nä elokuuta.