Ylpeät sanoivat:
— En ole koskaan keneltäkään mitään pyytänyt.
Mies kuulee heidän sanansa ja painaa suunsa aivan heidän korvaansa ja kysyy:
— Sanokaa, ettekö tahdo että rakastan teitä, että istahdan teidän viereenne, että nojaudun rintaanne vastaan?…
Ja he sanovat hiljaa: "tahdomme", he eivät voi vastustaa, heidän tunteensa ovat heitä väkevämmät, he sanovat: "tahdomme"…
31 p:nä elokuuta.
Rippi-isäni sanoi taas aamulla, että ylpeys on suurin synti, että sitä tulee inhota ja peljätä.
Jumalani! Nyt olenkin vähemmän ylpeä.
2 p:nä syyskuuta.
En tunne lainkaan suurta tuskaa, en levottomuutta, joka raastaisi ja riuduttaisi. Mutta sydämeni yllä on surun, hiljaisuuden ja väsymyksen huntu; en ole enää kuin muut, olen erilainen kuin sisareni. Tämä pitkällinen hiljainen huuma murtaa minut. Minä turvaudun sisar Jeanneen, joka on vanha, kulunut ja kuuro; mutta ennenkuin hän tuli tänne, oli hän naimisissa; siitä on nyt enemmän kuin neljäkymmentä vuotta; halveksimme häntä hieman, siksi että tunsimme hänen olevan erilaisen kuin me. Ainoastaan häntä voin lähestyä.