Oi, sisar Catherine, koskematon, yksinäinen kuin sulettu malja kuin ehtoolliskalkki, jonka päältä pappi nostaa pois valkoisen, kultakoristeisen silkkipeitteen, en ole enää kyllin arvokas olemaan sydäntäsi lähellä, tulemaan liki käsiäsi, joita ylenkatsoin, jotka nöyryyttivät minua sinun puolestasi, kun ne rakkauden takia vuodattivat verta jumaloitavista, puhtaista suonistasi…
4 p:nä syyskuuta.
Rippi-isä on myöskin sanonut: "Sydämen katumus on tuoksuva kukka, johon
Jumalan silmäykset laskeutuvat kuin mehiläiset".
7 p:nä syyskuuta.
Julien on palannut, olen onnellinen, ah! mitä merkitsee koko maailma, kaikki synti! Kun minussa on tämä tuli, tämä onni, tämä hurmaus!
Olemukseni pohjalla kimmeltää jumalallinen helmi! ja itse tunne on tämä helmi, kirkas, timantinhohtava, häikäisevän loistava.
Julien sanoo: intohimo…
10 p:nä syyskuuta.
Intohimoa! kaikki on intohimoa.
Hän tulee, tunnen hänen läsnäolonsa, en tunne hänen läsnäoloansa.
Arkoja, käsittämättömiä olemme yhä toisillemme.