Hän tahtoo, minä en tahdo, minä tahdon.
Hän pelkää minua, minä häntä, me emme pelkää toisiamme.
Tunnemme sydämemme.
Hän on veljeni, mutta oi! mikä hurmaava tunne! veljeni on vieras…
18 p:nä syyskuuta.
On pyhän Sophien juhla, se on minun juhlani, minun nimeni on sisar
Sainte-Sophie.
Julien antoi minulle yöllä nimipäiväni johdosta pienen sormuksen, jossa on punainen kivi. Sormukseen hän oli kiinnittänyt pienen paperiliuskan, mihin oli kirjoittanut: "Oi rakas pikku Pyhä-Sophieni, olet kuin Konstantinopelin kaunis kirkko, kuin ihana, kullattu mosaiikki, kallis-arvoinen epäuskoinen kirkko, temppeli täynnä myskiä, suitsutusta ja ruusuja, olet kuin sulttaanin hyväilemä nunna, olet aivan kuin minun rakas, pyhä Sophieni, joka huumeissaan kylpee päivänpaisteessa Bosporin rannalla…"
19 p:nä syyskuuta.
Luostarini, rakastan sinua niin, että revit rikki sydämeni; olet tänä aamuna kuten ihana lempeä turkoosi. Syyskuu on vielä suloisempi elokuuta.
Kun aamulla ennen auringonnousua, sillä en voi nukkua kauvemmin, menin puutarhaan, huomasin että pienissä kivissä, vihertävässä puksipensaassa, kukkien lehdissä, jotka puhuivat keskenään, oli sielu.