Puutarha on hieman pitkulainen, ja sitä rajoittavat kolmelta taholta luostarin valkoiset holvikäytävät. Viivyin siellä, kävelin, jokaisesta begoniaryhmästä virtasi raitis tuoksu, ja sitten aurinko nousi. Näin puutarhurin tulevan, hän on neljäntoista vuotias poika; hän tervehti minua, ja hän alkoi heti työskennellä kukkinensa, ollen polvillaan erään ryhmän luona. Muuan sisaristamme, sisar Colette, josta niin vähän puhun, siksi että häntä niin vähän huomaa, kulki puutarhan lävitse.
Hänen päässään oli, huppukaulurin ja nunnanhunnun päällä, ylösalaisin käännetyn tötterön muotoinen olkihattu, joka oli palmikoitu karkeasti kuin kori tai kaislamatto. Hän pelkää aurinkoa.
Viivyin siellä pitkän aikaa; kaikki oli niin ihastuttavaa, hiljaisuus kuin ohut, liehuva harso. Ja sitten soi siron kellotornin kello, kutsuen kappeliin messuun. Lempeät, kirkkaat lyönnit kaikuivat yli puutarhan. Mieleeni ei juolahtanut että joku sisarista par'aikaa heilutteli tuota kelloa, vetämällä nuorasta, minusta tuntui siltä että tuo kello oli itsestään alkanut soida, aivan niinkuin lintu laulaa, niinkuin kukka avautuu, siksi että ilma on niin leppeä…
20 p:nä syyskuuta.
Olen vilustunut, olen hieman sairas. Sinä, Herra, olet lähettänyt minulle tämän väsymyksen, pyhittääksesi minut. Minä kiitän sinua, sinä parannat minut. Sieluni ei enää ole maallisella tavalla ihastuksissaan, minä parannun intohimoistani, hulluudestani; olen ollut hyvin sairas ja yskinyt koko yön, mutta tunsin itseni puhdistuneeksi, vapaaksi, viattomaksi.
Jos minulle olisi tuotu leikkikaluja sänkyyn, kuten pienenä ollessani tehtiin, niin olisin leikkinyt niillä.
23 p:nä syyskuuta.
Kärsin vielä, olen sairas.
Julien tuli luokseni, hän tulee nyt luostarin portista, kun hänellä on avain; hänen läsnäolonsa kiusaa minua suuresti; olin hämilläni, hämmennyksissäni. Sairaan nunnan vuoteen vieressä ei sovi kenenkään muun olla kuin hänen rippi-isänsä, lääkärinsä, sisarensa.
Sanoin hänelle, ettemme enää voineet olla toisillemme sitä, mitä olimme olleet.