On hetkiä, jolloin tahtoo olla yksin, jolloin tuntee haluttomuutta, joka on kuolemata pahempaa.
1 p:nä marraskuuta.
En tahdo mitään. Tahdon hiljaisuutta ja tyhjyyttä. Tekisi mieleni sanoa onnelle samaten kuin onnettomuudellekin: "Jätä minut, odota, älä tule vielä…"
3 p:nä marraskuuta.
En voinut alati valehdella. Tänä aamuna kun äiti prioritar antoi muistutuksen sisar Catherinelle, sanoi hän osoittaen minua: "Olkaa toki tämän sisaremme kaltainen"; tuntui siltä kuin kuolisin, ja äkkiä, mitään ajattelematta, sanoin:
— Äitini, voinko saada puhua kanssanne, saanko tulla luoksenne nyt heti?
Hän vastasi:
— Tulkaa kello kymmenen.
Kello oli kymmenen, naputin äiti priorittaren ovelle, astuin sisään, hän astui vastaani ystävällisesti ja iloisesti.
Hänen silmänsä sanoivat: "Tehän se olette, te minun pieni tyttöni, pieni, kiltti ja vaikeasti ymmärrettävä tyttöseni".