SYYSSADE
Sinä tunnetko: oudosti levoton
koko ilma ruutujen takana on!
Puun lehdet varjoina lepattaa,
joku ruutuun kolmasti kolkuttaa.
Sade puistoon huutona kohisee.
Joku ruudun takana ääntelee —
Olet yksin yössä niin avuton,
kuin lehdet kylminä kätesi on.
Joku hiipii ympäri huonettas,
joku toinen on sinun huoneessas.
Valo lamppusi sammuu lehahtain —
Se sammuiko ilmanvedosta vain?
Kuka tähtesi näin on levoton?
Kenen ajatus luonasi yössä on?
Vai tyhjyyskö vain luo varjojaan
— sinut saartaen yöhön kauhullaan.
KAUHU
Ilma ei liiku ja vaiti on puistot.
Talojen yllä on jäätynyttä sauhua.
Kiertelen ilotonna kaupungin katuja,
pakenen vierasta, nimetöntä kauhua.
Kadut on tyhjät ja ystävät poissa,
vai lienenkö itse jo kuuro ja sokea?
Kankea jähmetys jäsenet hyytää,
— elämää saanko enää koskaan ma kokea.
Kuljenko koskaan enää näkevin silmin?
Tunnenko rakkauden tuskaa ja riemua?
Sydän on hyytynyt julmasta kauhusta:
— Kuoleman armoton virta Jo vie mua.