AAMU

LUMISADE

Putoilee mustille kiville, pimeille kaduille lunta. Käsille, silmihin sataa lepoa: lempeää unta.

Jonnekin etäälle kirposi
sielusta kipeä taakka.
Putoilee viileää lunta
sieluni pohjalle saakka.

Ihmisten silmistä katsoo kuin lapsi: heräävä hyvyys, arka ja uusi rakkaus, kirkkaiden vesien syvyys —

Rannalla helisi jäiset kaislat.
Sininen hämärä jäätä hiipi.
Taivaan reunalla kapea pilvi
niinkuin irtireväisty siipi.

Siniseen hämärään rannat hajoo.
Luminen järvi on autio, aava.
Taivaan reunalla vielä on ruskon
ohut, heikosti punerva haava.

On niinkuin lävitse pilvien jo auringon nähdä vois, ja pisarat takana ruutujen kuin valosta raskaat ois.