Elämäni on lehti, jota tuuli nopeasti kuljettaa.
Rakas, ota mun kädestäni kiinni!
Ma pelkään kylmyyttä ja yksinäisyyttä — kuolemaa.
Painajaisunet mua ahdistavat ja levottomuus ajaa.
Rakas, ota mun kädestäni kiinni
ja saata mua matkalla kohti tuntematonta rajaa.
Ma pelkään kylmyyttä ja yksinäisyyttä — kuolemaa.
Rakas, ota mun kädestäni kiinni!
Ma vapisen. Mua virran nopeus kammottaa —
SISARELLE
Hyvin silmin katselit silmiini mun kätes lempeä viipyen kädessäin. Minä himmeän, avaran taivaan näin ja valkeat tähdet ylläsi sun.
Ihan hiljaa ja huomaamatta vaan
sinä hengitit auki sydämein
kuin perhosen kotelokuorestaan,
sinä vieras äsken, nyt sisarein.
Sinä tiesit: toisen sydämen
kivikovaksi murheesta muuttuneen
vain sydämen tulella hiljalleen
voi avata, herättää henkiin sen.
Olin kylmä ja vieras, tylykin.
Miten lämmetä saatoit, sisarein —?
Minä tyhjin silmin katselin.
Miten löysit kuitenkin sydämein —?
Olen kärsinyt ehkä syvemmin.
Tilin elämän kanssa selväksi tein,
Minä kuljin sydämin kivisin
kovin kauan myöskin, sisarein —»