Turukhanskissa vietettiin tähän aikaan markkinoita, ja juuri tämäpä seikka oli Castrénin sinne houkutellut, sillä hän tiesi ympäristön alkuasujanten silloin saapuvan kaupunkiin ostoksille ja maksamaan veroa, minkä viimemainitun kansansa puolesta tekevät ruhtinaat, jotka jo aikaisemmin ovat keränneet alamaisiltaan verot. Nuo ruhtinaat kävivät miehissä Castrénia tervehtimässä, lähettivät terveisiä keisarille ja suosittelivat itseään kaikin tavoin. Yksi heistä, muuan ostjakki, kumminkin alkoi epäillä, että Castrén ei olisikaan kolmas, ehk'ei viideskään mies keisarista, ja kun hän siitä tuli lopulta vakuutetuksi, olisi hän vaatinut, että Castrén olisi suudellut häntä kädelle, mutta asia sovittiin sentään ryypyllä.
Kaupungissa viipyi Castrén seuralaisineen lähes kaksi kuukautta, jona aikana suuret sääsket ja hirveä helle vaikeuttivat työtä. Myöskin typerät samojedit joskus raivostuttaa häntä, niin että hän kerran kiukuissaan viskasi lasin vettä eräälle kielimestarilleen vasten kasvoja. Lepyttääkseen häntä antoi hän sitte samojedille kirveen, ja se lahja oli miehestä niin suuri, että hän ei tiennyt miten kiittää, vaan polvilleen heittäytyneenä risti lukemattomia kertoja silmiään Castrénin edessä, kuten pyhänkuvan ainakin!
Vaikkakin talvi oli tulossa — Turukhanskissa voi toisena päivänä olla +30°, toisena sataa lunta — päätti Castrén pyrkiä Jeniseitä pitkin aina Jäämeren rannalle, Tolstoi-Nosin kalastusasemalle, perehtyäkseen niin täydellisesti ja monipuolisesti kuin mahdollista samojedeihin, sillä sehän oli hänen päätarkotuksensa. Retkeläiset astuivat siis taas veneeseen, joka kyllä oli katettu, mutta ainainen sade, kosteus ja pohjatuulet tekivät kuitenkin matkan, joka sujui hyvin hitaasti, sangen rasittavaksi. Paikoitellen oli pakko vauhdin lisäämiseksi kiinnittää mastoon pitkä nuora, jonka toinen pää sitte kiinnitettiin rannalla olevaan koiravaljakkoon.
Ensimäinen kolmiviikkoinen pysäys tehtiin Plakhinan talviasemalla, jossa tutkijain asunnossa katto oli läpikuultava, niin että alituisten rankkasateitten aikana siellä oli melkein kuin paljaan taivaan alla ja paperit oli pantava laatikkoihin suojaan. Ikkuna oli paperista ja noin korttelin korkuinen, ja palavan kynttilän aina lekottava liekki teki silmille pahaa. Ei silmiä liioin parantanut ainainen savu, joka takasta levisi huoneeseen. Paljo parempi asunto oli luontonsakin puolesta kauniissa Kantaikassa, joka oli retkeläisten seuraava 8 päiväinen pysäyspaikka.
Elokuun lopulla saavuttiin Dudinkan kylään, 567 virstaa Turukhanskista, ja siellä työskenteli Castrén 3 kuukautta. Hän asui ruoka-aitassa, "joka saven, uunin ja 19 pyhäinkuvan avulla oli korotettu kamarin arvoon ja kunniaan". "Kamari" oli niin hatara, ettei lämpö paraimmallakaan lämmityksellä lattian tasalla noussut +5° C korkeammalle, kun se kirjoituspöydän kohdalla usein oli 26° C. Ihmekö, että retkeläiset sairastuivat, Bergstadi niin, että hän ei voinut enää matkustaa pohjoisemmaksi, vaan ennen pitkää terveydeltään murtuneena sai palata kotimaahan kuolemaan. Kuolemata likellä oli Castrénkin. Eräänä lokakuun päivänä hän tunsi, mitenkä jaloissa tavallinen kylmyys yht'äkkiä levisi yli koko ruumiin. Hän luuli, että se oli ohimenevää, mutta tunnin kuluttua oli hänen tilansa niin huono, että hän yht'äkkiä kaatui lattialle ja makasi tajutonna 4 tuntia. Herätessään hän tunsi hirveitä tuskia, hengitys oli melkein salpautunut ja koko sivukuntaa poltti. Kaikki luulivat, että hänen hetkensä oli tullut, mutta kumminkin hän vielä toipui sillä kertaa. Toisen kerran hän oli jäädä lumipyryyn tundralla Dudinkan ulkopuolella, jossa hän oli kävelemässä välttääkseen sillä lailla keripukkia.
Mutta ei vielä oltu määrän päässä. Marraskuun 28 p. alkoi vihdoin matka Tolstoi-Nosiin, jonka asema Jäämeren rannalla näkyy kartasta. Castrén matkusti nyt ilman toveriaan, sullottuna ruumisarkun tapaiseen peurannahkoilla päällystettyyn arkkuun. Tukala siinä oli olla, mutta tuiki tarpeellista se oli, sillä kun hän erään taipaleen oli tavallisessa reessä, palellutti hän kätensä, jalkansa, poskensa ja nenänsä.
Matkan varrella hän joutui silloin tällöin tekemisiin samojedein kanssa, ollen aina ystävällisissä suhteissa, ennen kaikkea viinan, "Siperian taika-avaimen", avulla. Kun pullon sisus kerran oli jäätynyt, sulatti muudan samojedi sen, vyöryttämällä pulloa paljaan, rasvasta kiiltävän vatsansa päällä! Luultavasti otti Castrén myös varteen samojedien valitukset heitä vastaan tehdystä sorrosta. Ainakin Europan samojedein luota hän v. 1844 oli kirjoittanut prof. Grotille, pyytäen toimenpiteitä samojedein hyväksi, kuten olikin tapahtunut.
Tolstoi-Nos, 70:llä leveys-asteella, oli 4:n kurjan tuvan muodostama kyläasema. Minkälainen Castrénin asunto oli, siitä on hän itse kirjoittanut kuvauksessaan näin: "Asuinhuoneet ovat niin kehnot, että vesi väliin valuu seiniä pitkin, väliin taas muuttuu härmäksi. Jäätävä tuuli puhaltaa sisään seinänraoista ja lahonneiden lattiapalkkien alta. Huonetta lämmitettäissä, mikä tapahtuu öisin, on vaarassa tukehtua savuun ja avoimesta ovesta tulvivaan hönkään. — — Näin elän nyt ahtaassa tuvassani alituisessa pimeydessä ja vietän muinaissuomalaisten tapaan suuren osan päivääni lämpimän lieden ääressä."
Pari viikkoa Tolstoi-Nosissa oltuaan Castrén lähti eteläänpäin, yhtyi Dudinkassa uudelleen Bergstadiin ja saapui ensinnä Kantaikaan. Mutta tuo suvella ihanallainen paikka oli talvella hirveä. Asunnossa oli niin kylmä ja kostea, että seinälle asetetut niinimatot ja vaatteet jäätyivät ja lähtivät irti vain riekaleina. Siellä kului uusivuosi, jonka yön Castrén hään ja savun ulosajamana sai kuljeksia hangilla.
Nyt oli kuitenkin tieteellinen työ tundroilla loppumassa. Matka alkoi kohti Turukhanskia, vaikka se oli tulvivalla Jeniseillä loppua onnettomasti kesken, mutta perille sentään retkikunta tuli, Castrén 16 koiran vetämässä reessä. Kaupungissa viipyi hän vaan 3 päivää, niin raihnas ja heikoissa voimissa kuin olikin. Sen sijaan jatkoi hän eteläänpäin Jenisseiskiin, välillä taas yhä tutkien Jenisei-ostjakkeja, asuen milloin missäkin, joskus teltassa, jossa lämpömittari aamuisin säännöllisesti osotti 5-7 pakkasastetta. Tämä asunto oli hänen sanojensa mukaan vielä kurjempi kuin se, missä hän oli asunut Tolstoi-Nosissa. "Olisipa edes kahvitippa jäätyneitten jäsentensä lämmittämiseksi, mutta — pro dolor! — matkallani varastettiin minulta koko kahvi- ja sokeri- y.m. varastoni."