Vous n'avez pas eu toute patience, cela ce comprend par malheur, du reste. Vous êtes si jeune! et l'insouciance c'est le lot amer de ll'âge celeste!
Teillä ei ollut kaikkea kärsivällisyyttä, senhän, surullista kyllä, ymmärtää. Olette niin nuori! ja huolettomuus on taivaisen iän katkera osuus.
Samassa vireessä on toinen runo, "Child wife", Puolisolapsi, täynnä surua mutta samalla anteeksiantoa. Vaimon muisto on niin ikään inspiroinut ne hellyyttä uhkuvat säkeet "Amour"-kokoelmassa, joille hän on antanut nimen "Leski puhuu", Un veuf parle: hän kuvittelee näkevänsä kaukana merellä venheen, jossa "aivan nuori nainen" ja poikanen istuvat, ja joka on hukkumaisillaan ankaran pyörrevihurin kourissa. Oi, elkää pelätkö, kuiskaa runoilija, tuo meri on minun kyynelteni meri, ja ne kaksi hyvää enkeliä, jotka asettavat kuohut, ovat minun anteeksiantoa loistavat silmäni!
Et paix au groupe sur la mer, sur cette mer de bonnes larmes! Mes yeux joyeux dans le ciel clair, par cette nuit sans plus d'alarmes sont deux bons anges sur la mer.
Rauha olkoon merelliselle ryhmälle! Noille hyvien kyynelten merellä soutaville. Minun iloiset silmäni taivaan kirkkaudessa siintävät tänä yönä, jossa myrsky on vaimentunut, kuin kaksi hyvää enkeliä yli meren.
Toisella kertaa tunnustaa hän — keskiaikaisesti arkaisoidussa balladissaan — uneksineensa rakastetustaan, mutta, lisää hän katkerasti:
J'ai revé d'elle et pas elle de moi.
Olen uneksinut hänestä eikä hän minusta.
Runo on kirjoitettu lähes kymmenen vuotta lopullisen eron jälkeen —. Ja yhä — jatkaaksemme esimerkkisarjaa — kertomuksessaan Pierre Duchâtelet'sta antaa hän päähenkilön läpikäydä jotenkin samat ulkonaiset elämänvaiheet kuin Paul Verlaine, aina avioeroa ja vihlovaa yksinäisyyden tunnetta myöten: lopuksi riutuu Pierre, ikävästä ja mielenkarmeudesta, "tué par l'idée d'une femme," naisen muiston surmaamana. "Louise Leclercq" vihdoin tuntuu olevan kirjoitettu pääasiassa sen vuoksi, että tekijä saisi tilaisuuden viivähtää menneen avio-onnen muisteluissa ja loihtia esiin niitä, sekä myös siksi, että hän voisi kuvitella, kuinka ihanaa hänenkin elämänsä olisi voinut olla. Louiseille antaa hän kaikki ne hyveet, joita hän ensi kohtaamisesta asti runoili Mathilde Mautélle — Louise on samalla kertaa puoliso ja rakastajatar, terve ja voimakas nainen, mainio äiti ja hyvä kristitty. Niin, me voisimme yhä jatkaa esimerkkisarjaa ja osoittaa, kuinka ratkaisevasti Mathilde Mauté ensi näkemältä valloitti sijan runoilijan elämässä ja runoudessa, mutta ylläesitetyt riittänevät. Varmasti, jos Paul Verlaine olisi elänyt keskiajalla, olisi ennen pitkää alettu kuiskata noitajuomasta, jota kaunis neito oli hänelle antanut!
Mutta elkäämme menkö ajassa eteenpäin tai kuvitelko, kuinka olisi voinut olla! Toistaiseksi on Paul Verlaine meille viidenkolmattavuotias, ja hän on ensi kertaa nähnyt sydämensä valitun. Tämän kohtalokkaan ensi tapaamisen jälkeen valtaa Verlaine'in kuitenkin eräänlainen mieletön, vaistomainen pelko, ja hän kysyy itseltään, kuinka voisi olla mahdollista, että ihastuttava Mathilde saattaisi rakastaa häntä, Paul Verlaine'iä, rumaa, merkillistä olentoa? Ja niin lähteekin hän, impulsiivisen luonteensa pakottamana, suin päin karkuun — tulevia kärsimyksiä pakooni — maalle, josta hän kuitenkin kirjoittaa viikon perästä virallisen kosimakirjeen de Sivryn perheelle! Hän saa ensin hiukan pidättyvän vastauksen, jossa hänelle toki vakuutetaan, että hän "saattaa toivoa", ja jonkun päivän perästä tuo velipuoli itse muodollisen suostumuksen: herra Verlaine on hyväksytty neiti Mautén tulevaksi puolisoksi! Yhdentekevää on, vaikuttiko tähän myöntymykseen, kuten esim. Verlaine'in ystävä ja elämäkerran kirjoittaja Lepelletier huomauttaa, se että Verlaine oli heti ensimmäisessä kirjeessään sanonut tahtovansa Mathilde'in sinänsä, ilman myötäjäisiä: kuten tunnettua, on juuri myötäjäiskysymys varsin tärkeä Ranskan keskiluokalle. Eikä Verlaine toiselta puolen ollut niinkään huono vävy, sovinnaisesti katsoen, sillä vaikka hän olikin runoilija, oli hän samalla kaikeksi onneksi vakituista palkkaa nauttiva virkamies, joka akateemisen oppiarvonsa nojalla saattoi paljonkin nousta arvoasteikossa. Kuten sanottu, tämä ei liikuta meitä; pääasiaksi jää, että Verlaine oli lähellä päämaaliaan ja että tytön vanhemmat olivat antaneet siunauksensa. "Rêve familier" oli muodostumassa unesta todellisuudeksi.