Poika makasi ojassa pajupehkojen välissä, potki ja koetti turhaan päästä sieltä ylös. "Tulkaa auttamaan" vikisi hän.
"Auttamaan!" vastasi Ville pilkallisesti, "juuri siellä sinun paikkasi onkin, muistat ehkä siitä toisella kertaa, ettet pakota hevosta mies seljässä hyppäämään korkean veräjän yli". Ja Ville ajoi edelleen. Mutta hetken kuluttua hän käänsi minut oikealle ja kuulin hänen itsekseen puhuvan: "kenties se kanalja osaa valehdella yhtä hyvin kuin hevosta rääkätä. Pistetäänpä, Musta, pieni matka hänen kotinsa kautta ja kerrotaan, jos joku kysyy." Ja niin ajoimme lautamiehen talon ohi. Portilla juoksi lautamies vastaamme ja hänen vaimonsa seisoi säikähtyneenä ovella.
"Oletteko nähneet poikaani?" kysyi lautamies. "Hän lähti äsken viemään hevosta hakaan, mutta hevonen palasi juurikaan kotiin ilman miestä".
"Minä luulen että hevosen onkin parempi olla ilman miestä, jos mies niin ilkeästi ajaa", vastasi Ville.
"Miten ilkeästi?"
"Näinpä poikanne lyövän ja rääkkäävän hevosta kun ei se hypännyt veräjän yli, joka oli liian korkea. Hevonen käyttäytyi aluksi siivosti, vaan viskasi sitten pojan ojaan. Jätin hänet sinne makaamaan, sillä vahinkoa hänelle ei tullut, mutta pieni muistutus tekee hyvää."
Emäntä rupesi silloin itkeä uikuttamaan ja teki lähtöä hakemaan "Pekka raukkaansa". Vaan lautamies vastasi vakavasti: "Pysy kotona sinä, Pekka tarvitsee pienen kurituksen, ei hän ensi kertaa nyt hevosta rääkännyt. Mutta tähän se tapa saa loppua. Kiitos, Ville, ilmoituksistanne".
Me jatkoimme matkaa kotiin päin ja minä kuulin Villen itsekseen myhähtelevän ja kotona hän kertoi koko jutun renkipojalle. Ja tämänkin mielestä oli Pekalle sattunut parahiksi. "Tunnen hänet, käytiin yksissä koulua, jossa hän aina sillä rehenteli, että hänen isänsä oli lautamies ja oli ylpeä niitä kohtaan, joille uskalsi. Muistanpa miten hän kerrankin koulun akkunalta pyyti kärpäsiä ja sitten noppi niiltä siivet. Minä tulin takaapäin ja iskin häntä silloin korvalle. Hän rupesi ulisemaan ja huutamaan, ja siihen keräysivät sekä opettaja että oppilaat. Minä kerroin suoraan mitä oli tapahtunut ja näytin opettajalle siivittömiksi nypityt kärpäset. Opettajakin suuttui silloin ja ainoastaan sattuma pelasti lautamiehen Pekan sillä kertaa selkäsaunasta. Mutta häpeämässä hän sai seistä nurkassa tuntimäärän ja sitäpaitsi sai hän olla kotiarestissa. Ja opettaja puhui hyvin vakavasti pojille ilkeydestä luontokappaleita kohtaan ja kuvasi meille, kuinka raukkamaista ja sydämmetöntä on rääkätä avuttomia eläimiä; muistuu erittäin mieleeni hänen sanansa, että julmuus elukoita kohtaan on 'pirun merkki', joka ilmestyy kaikissa häijyissä ihmisissä. Sitävastoin voisimme ihmisissä, jotka rakastavat lähimmäistään ja ovat ystävällisiä ihmisiä ja eläimiä kohtaan, nähdä jumalanmerkin, sillä Jumala on rakkaus".
"Siinä puhui opettajanne toden sanan", virkkoi Ville, "sillä ei ole uskontoa ilman rakkautta; ihmiset väittävät usein pitävänsä uskontoaan suuressa arvossa, mutta ellei se opeta heitä hyviksi ja ystävällisiksi ihmisiä ja eläimiä kohtaan, niin on se kaikki lorua, — paljasta lorua, ja se usko löytään kyllä köykäiseksi silloin, kuin kaikki näkyy oikeassa karvassaan ja oikeassa arvossaan".