"Mutta, kultaseni, muistahan toki, että nyt olet minun vaimoni!"
"Entä sitte!" vastasi Alfhild. "Mitä muutosta se voi ollenkaan vaikuttaa — sitä minä en ymmärrä."
"Etkö sitä ymmärrä? Tänä aamuna ei vielä olisi katsottu soveliaaksi sinun lähteä yksin minun kanssa kotiimme — etkä sinä itsekään olisi suostunut siihen. Mutta huomenna lähdet mielelläsi.
"Sehän on ihan toista. Sinun kotiisi menohan on vaan ulkonainen toimi. Mutta kaikessa, mikä koskee vaan sinua ja minua, ei vihkiminen voi vaikuttaa mitään muutosta. Ja mikä ei ollut oikein, se ei nytkään ole oikein sentähden, että olemme vihityt; sitä et koskaan saa minua uskomaan. Jos olisi niin, niin eihän vihkiminen silloin olisi pyhä toimitus, niinkuin se on — se olisi syntinen, paha toimitus, joka pakottaisi meitä kärsimään semmoista, jonka tiedämme olevan väärin."
"Väärin!" toisti Sten epätoivoissaan Alfhildin ajatustavasta. "Mutta, kultaseni, ethän sinä ymmärrä mitään — olisiko väärin suudella ja syleillä pikku vaimoansa ja osoittaa hänelle, miten sydämmellisesti, sanomattomasti häntä rakastaa."
"Sen kyllä voi kuitenkin näyttää, mutta ei tuolla tavalla. Sinä saatat minut pelkäämään — saatat minut sairaaksi — pakotat minut häpeämään — minusta tuntuu kuin tekisit minulle jotakin pahaa — enkä minä ollenkaan — en vähääkään pidä sinusta, kun olet semmoinen — —"
"Älä itke", sanoi Sten äkkiä katkerasti. "Sinä olet oikeassa — minusta on välistä tuntunut itsestänikin samoin — se rakkaus, jota minä voin tarjota, ei ole semmoinen, kun sinun kaltaisellasi viattomalla lapsella ehkä olisi oikeus vaatia. Minä muistelen vanhaa mielikuvitustani — sinun olisi pitänyt mennä vaimoksi nuorelle, sinisilmäiselle apulaiselle! Serafit olisivat iloinneet semmoisesta liitosta — nyt minä pelkään, että enkelit itkevät meitä."
He olivat lähteneet kotiin päin, pysyen vähän erillään toisistansa: silloin Alfhild pisti kätensä hänen käsivarrelleen ja katsoi levottomasti häntä silmiin.
"Oletko pahastunut minuun?" kysyi hän lempeästi.
Sten taputti vähän heikkohermoisesti kättä, joka oli hänen käsivarrellansa, mutta työnsi sen sitte pois, aikoen ensin sanoa jotakin, vaan muuttaen mielensä alkoi astua kiireesti.