Hän iski omituisella kujeellisella lempeydellä Ollille silmää ja jatkoi:
— Kiipeä sinä vaan Hiisivaaralle ja katso. Tuttua väkeä se on sinullekin. Siellä näet joukossa vaalean Elina Margaretankin, ihanan kuin keväisen kielon, siellä näet laamannin neliapilaan, Pertin kaunottaret, jopa jokaisen niistä, joita nuorena tanssissa pyörittelit… Voi sinä vanha, laho kanto! Mene nyt, kanslistin ei ole lupa myöhästyä viittä minuuttiakaan.
— Kunhan et vaan olisi tullut höperöksi koko mies… jupisi Olli Jalas huolestuneena.
— Kuule — miksi kun en olisi tullut?
— Ka, runoilijaksi sinun olisi pitänyt, sanoin. Sinulla olisi riittänyt noita kuvia paperillekin. Hyvästi!
Hän nosti oikein hattuaan.
— Hyvästi! Mutta oikea runoilija ei pane kuviaan paperille, hän elää, ne… Hyvästi, hyvästi, veli!
III
Taneli Rossi oli tehnyt suuren matkansa.
Kuninkaallisen saattueensa keralla hän oli vaeltanut kymmenen peninkulmaa mutkittelevaa maantietä, paahteista ja varjoista, aina sen mukaan noudattiko tie metsäisiä seutuja vai päivänkäypiä aukioita.