— Niin tottakin, sinunhan piti levätä, ennenkuin lähdit pitkälle, pitkälle matkallesi. Isä sanoo, ettei hän jaksaisi tehdä sitä matkaa toiste.
— Sanooko isä niin? Rakas, kultaisin isä…
— Mutta mikset kirjoittanut meille? Isä olisi heti tullut sinua hakemaan.
— Voi, luuletteko —?
— Tietysti, äiti. Kyllä hän silloin olisi jaksanut.
— Luuletteko, että… että isä on kaivannut äitiä? Tuleekohan… niin, tuleekohan hän yhtään iloiseksi, nyt?
— Oi kyllä, kyllä, äiti! Tule! Nyt me juoksemme heti isän luo!
Mutta vastatullut antaa lasten juosta yksinään jääden paikoilleen musertavan pelon valtaamana.
Ja häpeän… häpeän…
Hän ei tiedä kuinka kestää hetken, heti koittavan, hetken, jolloin kohtaa jälleen hänen katseensa.