Niin, lainan hän kyllä uskaltaisi ottaa, jos vain saisi sellaisen. Se ei tuntunut niinkään pelottavalta. Mutta ettei ollut ketään muuta kuin tuomari Keihäs, jonka puoleen olisi saattanut kääntyä siinä asiassa, se se pani epäröimään ja peräytymään viikko viikolta.
Oli tietysti paikkakunnalla montakin yhtä varakasta kuin tuomari, ehkäpä varakkaampiakin. Mutta niiltä tiesi saavansa varman epuun, aivan varman epuun jokaiselta. Kun oli nainen. Eikä ollut takaajia.
Tuomari Keihäs sitävastoin…
Sinä päivänä, jona Lyyli viimeinkin pakoittautui astumaan ratkaisevan askeleen, istui hän tuntikausia turtuneena pöytänsä ääressä pyöritellen paperipalasta sormissansa. Marraskuun lumiräntä löi akkunoihin, valuen ruudulta ruudulle, ja tuuli pieksi armotonna puiden jäätyneitä, alastomia oksia.
… Kas — eikö juuri sellaista ollut hänen sydämessäänkin! Eikö sielläkin tuuli ja räntä tulvehtineet joka soppeen…
Mitä tahansa! Pääasia oli, että sai tuudittautuneeksi siihen uskoon, ettei tuomari Keihäälle ollut se enää minkään arvoista, mikä kerran valoisana oli vallinnut heidän välillään. Ja olisiko ollutkaan! Hänhän oli jo naimisissa, oli puoliso ja isä. Synti hautoakin sellaista luuloa—!
Mutta vaikka hän jo ivasikin itseänsä herjaten sieluansa kuulumattomasta itserakkaudesta ja suurinta harhaa huokuvista laskelmista, ei se sittenkään tahtonut auttaa. Kaikkien noiden vastasyiden harjanteilla, niinkuin lastu laineilla, keinui pieni, häipymätön tunne — tunne vain. Mutta se oli niin merkillisesti tietävinään…
Ja sehän se sitten painoi tälle hänen aikomukselleen jonkinlaisen nöyrtymisen leiman — herra ties, etteipä vielä tungettelemisenkin…
Ei, ei hän tungetellut. Itse hän oli heidän välinsä katkaissut. Pulaan joutuneena, avun tarpeessa, kääntyi hän vain tuttavan puoleen, jonka otaksui auttavan. Siinä se oli. Niin selvänä ja mutkatonna. Auttakoon toinen sitten tai kieltäytyköön, se oli hänen asiansa.
Mutta astuessaan tuomarilan kynnyksen yli tunsi hän selvemmin kuin koskaan, kuinka ylivoimaista hän itseltään vaati. Kuitenkin oli juuri nyt säilytettävä kylmä tyyneys ja käytävä suoraan asiaan — päästäkseen poistumaan niin pian kuin mahdollista.