Ei, ei hän nähnyt. Hänen uskonsa oli niin sokea lapsellisessa ehjyydessään ja voimakkuudessaan.
— Minä puhun teistä miehelleni ja koetan hänen avullaan hankkia teille työtä. Se kiinnittäisi teidät jälleen elämään, hyviin tapoihin, toivoon. Voihan pohjavirta kääntyä vielä kerran.
— Ei minunlaiseni miehen povessa… eikä niiden kokemusten jälkeen, joita minulla on… Auttava kätenne ojentuu liian myöhään, mutta ennemminhän se ei ole voinutkaan ojentua. Nyt voin vain hartaimmin kiittää ja merkitä hyvyytenne, jaloutenne täytyy minun sanoa, elämäni viimeiseksi auringonsäteeksi.
Hänen äänensä värjyi liikutuksesta.
— Jospa teillä olisi puoleksikaan hyvää tahtoa noiden kauniiden sanojen sijasta, niin olisi paljon voitettu. Tulkaa kuitenkin, teidän on helppo löytää asuntomme ja mieheni avulla saatte aivan varmaan työtä ja kunniallisen toimeentulon. Te tarvitsette vain tahtoa parastanne!
Hilja Lilja tarttui pikku tyttösensä käteen ja nyökkäsi rohkaisevasti vanhalle, onnettomalle tuttavalleen.
— Ja jos ette tule, kun isä ja äiti tahtovat teidän omaa parastanne, virkahti tyttönen hilpeästi, seuraten äitiänsä, — niin… niin viskaan teitä vielä kerran pallollani!
* * * * *
Renttu ei tullut konsanaan.
Muutamana aamuna, pari kolme päivää sen jälkeen, hänet tavattiin kuolleena kaupungin pahanpäiväisimmän vieraskodin komerosta.