Martta Herleviä puistatti, hän ei ollut koskaan tavannut senkaltaista ihmistä.
Minkäänlaista lähestymistä ei tapahtunut kummaltakaan puolen. Ainoastaan kädenliikkeellä osoitti rouva Herlevi ovenviereistä tuolia vieraalle tämän esiteltyä itsensä:
— Line Kjäll.
Seurasi sitten hetken hiljaisuus, jonka tukaluus rasitti jokaista huoneessa-olijaa.
— Tahtoisin kahdenkesken puhua pari sanaa rouva Herleville, jos saan luvan…
Martan katse pysäytti pyytäen Ernan, joka aikoi poistua.
— Voitte yhtä hyvin puhua asianne ystäväni kuullen. Minulla ei ole mitään salattavaa häneltä.
— Niinkuin tahdotte.
Vieraan äänessä oli pisara myrkkyä, ja omituinen hymy ailahti hänen kasvoillaan.
Mutta ennenkuin hän sai sananpäästä kiinni, kiskoi hän toista riisuttua hansikastaan sormiensa välissä, neuvotonna, kuten näytti, erilaisten ilmeiden risteillessä nopeasti hänen voimakkaan, kaunispiirteisen suunsa ympärillä.