— Toimeentuloni pakoittamana — alkoi hän sitten epävarmasti, alasluoduin katsein — — täytyi minun tulla luoksenne näin sopimattomaan aikaan. Miehenne on hoitanut eräänlaisia asioitani, ja nyt olen saanut häneltä tiedon, että hänen kirjoituspöytänsä laatikossa on minulle osoitettu kirje, raha-asioitani koskeva.
Line Kjällin sanat ja ääni olivat lisänneet rouva Herlevin sisäistä kammoa. Hänestä tuntui, kuin piilisi vieraan asiassa kaikkein hirvittävintä, ja hän tunsi jalkainsa yhtäkkiä hervahtavan voimattomiksi. Muuten hän olisi heti noussut etsiäkseen pyydettyä kirjettä ja antanut sen hänelle päästäkseen niin pian kuin mahdollista erilleen tästä naisesta, jonka olemus nostatti ennentuntemattoman vastenmielisyyden hänen sydämeensä.
Nyt hän ei uskaltanut nousta.
Hetkinen ja vielä sittenkin hetkinen täytyi hänen koota voimiaan ja varmistautua siitä, ettei horjahtaisi lattian poikki astuessaan.
— Ja minuako mieheni on pyytänyt antamaan teille tuon kirjeen?
— Hän sanoi, luullakseni, että asessori Reimerkin voisi sen tehdä, mutta hänhän on matkoilla tänä päivänä.
— Vai niin. Ja teidän nimenne oli —?
— Line Kjäll.
— Rouva?
— Neiti.