"Hallitseppa nyt, veikkonen, — onnistutko?"
"Minä vaan arvelin", sanoi Mari, "että kun Luoja kerran sanoi: hallitse! niin voisi se silloin myöskin olla hallittavissa, — sekin."
Ulkoa alkoi kuulua raakoja kiroussanoja ja samassa hoiperteli nuori juopunut mies ovesta sisään.
"Hei vaan! Täällä miehet istuu kädet ristissä, niinkuin akat kirkossa… Mutta tällä pojalla on ainetta vaikka koko kylälle — hih!"
"Siltä se näyttää jo päältäpäinkin. Mutta vieras on hyvä ja menee sitä samaa tietä pellolle kun on tullutkin", käski Mari vakavasti. Humalainen katsoa tuijotti ensin äänetönnä emäntää, vaan hoippui sitten lähemmäksi ja alkoi raivota:
"Vai akat täällä isäntinä… kyllä siitä lystistä pian loppu tulee…" ja kohotti nyrkkinsä lyöntiin.
Lapset parahtivat hädissään piiloittuen äidin taakse, joka hiljaa ja levollisena istui paikallaan.
"Anna sen olla", sanoi Tuomas, tullen väliin. "Mitä sitä humalaisen kanssa kiistelemään…"
"Ei sen kanssa ole tarvis kiistelläkään! Ottakaa miehet niskasta kiinni ja viekää ulos, — tuollaista en viitsi nähdä huoneessani!"
Vanhemmat miehet istuivat, niinkuin eivät olisi kehoitusta kuulleetkaan, mutta pari nuorempaa nousi viemään rimpuilevan miehen pihalle.