Silloin ei hätää enään.
Aliina oli aivan varma siitä ettei tuo uusi hirviö uskaltanut isoisiin paikkoihin tulla — — ei ainakaan heille, kunnallislautakunnan esimiehen taloon…
Seuraavana yönä näki hän ihmeellisen unen:
Hän kulkee jälleen Rajalasta kotiinsa ja pelkää, pelkää niin että vapisee. Hänelle on Rajalan Juho sanonut että kapitalismi nielee hänet aivan varmaan, että hän on jo kätkyestä asti sille kuulunut. — Silloin tulevat ne molemmat nielijät käsikädessä häntä vastaan tiellä. Hän ei tosin näe heitä, mutta tietää, tietää varmasti että ne ovat aivan lähellä. Silloin huutaa hän hyviä enkeleitä avuksensa, huutaa niin että ilmojen ääret raikuvat, eikä hellitä ennenkuin ihana, valkopukuinen enkeli suhahtaa kaukaisimman tähtiryhmän niemekkeeltä hänen vierellensä.
"Mitä sinä, Oijalan pikku Aliina, niin kovasti huudat? Kuka uskaltaa tehdä pahaa Jumalan pienelle metsätähdelle?" kysyy enkeli. Ja Aliina painuu turvallisen lähelle loistavata valkoviittaa, kuiskaten kauhuissaan:
"Nuo, — piru ja kapitalismi…"
"Eivät ne sinulle mitään voi, — elä pelkää."
"Voivat ne… ne ryöstävät hyvät ajatukset sydämestäni!" —
"Lapseni, jos vaan itse et hylkää hyviä ajatuksia, eivät nuokaan voi niitä viedä."
"Jos ne väkisin…"