Isäntä — isäntä — isäntä!
"Merkillistä viipymistä… joudu sieltä nyt jo!" kajahti Kalle Kustaan ääni portilta. Äänetönnä nousi Aliina kärrille ja seisomiseen kyllästynyt hevonen porhalsi huimaan juoksuun.
"Seisotkos noin surullisen hartaana sitten minunkin haudallani…" virkkoi Kalle Kustaa kätketty ivan väre äänessä. Aliinasta oli se katkerata pilaa ja hän vastasi lyhyesti:
"Sittenpähän nähdään."
Sitä seuraavana aikana muuttui iloinen Aliina yhä vakavammaksi ja suletummaksi. Ihmiset arvelivat hänen niin kovasti surevan isäänsä, he eivät tienneet mitään tuosta toisesta rinnakkaissurusta, tai ne jotka siitä jotain tiesivätkin, eivät luulleet sellaisen asian ketään niin voivan masentaa. Työn tulisimmassa rintamassa olevat ihmiset joutavat vain aniharvoin kallistamaan korviansa hienotunteisuuden syville sävelille…
Syyskesällä, pestuuajan lähetessä, uskoi Rajalan Eeva kauvan kantamansa huolen Oijalan nuorelle emännälle. Hänen Selma-tyttönsä oli kirkonkylän Ali-Piskolassa palveluksessa ja siitä talosta oli aina pahat huhut kulkemassa. Koko pitäjä tiesi minkälaisia juoppoja ja heittiöitä Piskolan pojat olivat. Milloin niistä kyläposti mitäkin kertoi… Nuorelle tytölle niiden seura ei ainakaan turvallinen ollut. —
"Jos emäntä tarvitsee köyristä palvelustyttöä, niin olisihan se meidän Selma saatavissa. Viime pyhänä se kirkolla haastatti minua ja pyysi kysymään saisiko palveluspaikkaa Oijalassa?" —
"Kyllä kai tässä palvelijan vaihdos tulee… — Ja Selmahan on ravakka tyttö."
"Onpa se saanut jo pienestä vieraan työssä kieputella… nuorempana se lähti kotoa kun Milja."
"Mitenkäs Milja nyt jaksaakaan?"