"Sitä! — Oletpas venynyt aika huiskaleeksi!"
Selmaa nauratti.
"Jokainen minun pituuttani moittii. Mutta päänkö mä katkaisen vai jalat…"
"Elähän kumpaakaan, — tarpeen ovat molemmat."
Aliina ei ollut pitkään aikaan nähnyt entistä leikkitoveriaan. Nyt miellytti häntä suuresti tytön reipas, ystävällinen olemus. Ja poislähtiessään oli Selmalla pestirahat taskussa. —
Isännän mielestä oli hullua maksaa seitsemääkymmentä viittä markkaa "tuollaiselle hömmelölle", kun Kumpulan Maijan olisi saanut kuudellakymmenelläkin.
Mutta Aliina ratkaisi asian sillä kertaa.
Sinä syksynä muuttuivat rengitkin Oijalassa. Ne olivat kumpikin palvelleet jo parisen vuotta vanhan isännän aikanakin ja olleet tyytyväisiä oloonsa. Mutta uuden isännän kanssa ne eivät sopeutuneet. Hän oli kaikessa niin turhan tarkka ja jonninjoutava heidän mielestään. Kulki itse puoleen yöhön kesäisillä työvainioilla ja vaati samaa muiltakin. —
Vanha Leena yksin jäi taloon. Hän oli ollutkin Oijalassa jo niin kauvan, ettei enää osannut muualle muuttaa.
Sen syksyisen palvelijainvaihdos oli vaan alkusoitto sitä seuraavaan epävakaiseen aikaan. Nuori isäntä tahtoi johtaa kaikki asiat, navettaa ja lammaskarsinoita myöten, oman mielensä mukaiseen uomaan, antautumatta pienimpäänkään sovitteluun emännän mielipiteen kanssa, joka tavallisesti oli vastakkainen.