Kovasti sykki matkamiehen sydän, kun hän hiihtää sujahutti kotipihalle.
Hän asetti sukset pirtin seinää vasten. Työmies kulki pihan poikki.
Tuomas kätteli häntä ja kysyi kuulumiset; mutta sitä, joka painoi hänen
mieltänsä: »vieläkö isä elää?» sitä hän ei kysynyt. Hän astui porstuaan.
Siellä tulikin isä häntä vastaan.
Paljon oli isällä ja pojalla toisilleen sanomista. Tuomas kertoi sodan kuulumisista, kahdennentoista Kaarlen voitoista ja tappioista. Hän kertoi töistään ja toimistaan opintoajallaan. Hän oli käynyt sekä maaherran että presidentin luona Turussa pyytämässä oikeutta Karjalan kansalle.
— Kun sota on loppunut, ryhdytään toimiin.
— Jahka rauha saadaan, niin sitten… oli tullut vastaukseksi.
— Niin, rauha, rauha! Oi, jospa saisin kuulla sen sanoman, ennenkuin silmäni ummistan! huokasi Heikki vanhus. Ja hän alkoi kertoa, miten näinä kymmenenä vuonna väkivalta oli viettänyt verisiä riemujuhlia. Hän tiesi mainita töitä niin hirvittäviä, että pöyristytti kuulla niistä kerrottavan.
— Mitenkä semmoinen vankka talo kuin Lieksala saattoi niin lopen hävitä? kysyi Tuomas.
— Vankat olivat aseetkin, joilla siihen iskettiin. Kalman voimat siinä olivat apulaisena, selitti Heikki.
— Muistathan, että majuri Affleck, jota kansan kesken sanotaan Simo Hurtaksi, sai Lieksan hovin haltuunsa Salomon Engbergin jälkeen. Arentimaatpa eivät olleet hänen mielestään kylliksi laajat. Hän tahtoi niihin yhdistää Lieksalan tilukset. Ja Lieksalan talo oli hänelle alituisena silmätikkuna, sen sijalla kun olisi ollut niin pulska paikka hovin rakennukselle.
Siitä on nyt ummelleen seitsemän vuotta, kun eräänä heinäkuun päivänä majuri Affleck tulla pölähti Lieksalaan. Hän määräsi ainoan kotona olevan täysi-ikäisen pojan, Samulin, sotaväkeen. Vuotta ennen oli hän konnan keinoilla saanut vanhimman pojan, Antin, lähtemään sotapalvelukseen. Eikä hänestä sittemmin ole mitään kuultu. Isäntä pyysi saada pitää Samulin kotona, kun toinen pojista oli vasta seitsenvuotias, lupasipa hankkia miehen sijaankin. Mutta siinä ei esteleminen auttanut. Samulin täytyi lähteä. Ja sille tielle hänkin jäi.
Samalla oli majuri tahtonut ostaa Lieksalaa ja tarjonnut siitä aivan mitätöntä hintaa. Mutta Juho oli sanonut pitävänsä maataan rahaa kalliimpana.