Hanget sulivat. Lieksanjoki loi jääpeitteensä. Koski kohisi entistä kovemmin, ja aallot loiskivat Kaupunkiniemen rantaa vasten. Kevät oli tullut. Ei Tuomas eikä Inkerikään milloinkaan ennen ollut huomannut kevättä niin ihanaksi. Heillä oli kevät sydämessä….
Lieksan hovin kartano oli, kuten ennen on mainittu, kaksikerroksinen. Kivijalka oli korkea, ja siinä oli kellareja. Kansan kesken kulki puheita, että niitä ei käytetty ainoastaan nauriin ja oluen säilytyspaikoiksi, vaan että niiden pimeissä komeroissa kitui ihmisiäkin… Sellaisia, joita majuri tahtoi kaikessa hiljaisuudessa saada päiviltä pois.
Alakerrassa ei ollut muita asuinhuoneita kuin iso tupa kummassakin päässä. Niitä erotti pitkä porstua. Sen pohjassa joen puolella oli kaksi tilavaa huonetta, joista toista käytettiin jyvä-, toista ruoka-aittana. Aittojen välillä oli leveä sola, josta ovi vei joen puolelle karjapihaan. Porstuan sillassa oli luukku, josta mentiin kellareihin. Vihamiehiä ja varkaita peläten oli Affleck asettanut säilytyshuoneet asuinhuoneiden väliin. Ruoka-aitan ja metsän puolisen tuvan välillä johtivat portaat yläkertaan. Tämä oli jaettu samalla tavalla kuin alakerta, paitsi että siinä oli kaksi asuinhuonetta rinnatusten kummassakin päässä. Järven puoliset huoneet olivat majuria ja hänen vieraitaan varten. Metsän puolisissa huoneissa asui Inkeri äitineen. Yläkerran säilytyshuoneita käytettiin vaate-aitoiksi.
Yläkerrassa olivat hovin huoneet hyvin hatarat, niin ettei niissä liioin lämmin pysynyt, kun tuisku seinään soi. Inkerin äiti oli kylmissä huoneissa saanut taudin, ja jokainen talvi sitä pahensi. Välistä oli hän vuoteen omana viikkokaudet, ja Inkerin täytyi silloin pitää huolta taloudesta.
Kirkas keväinen päivä oli puolessa. Hovin asukkaat olivat äsken syöneet päivällistä, ja palvelijat viipyivät vielä tuvassa. Inkeri seisoi vaateaitassa ja punnitsi puupuntarilla jauhoja Pölkkypuron Leenalle. Tämä oli kehrännyt saran loimia talon tarpeeksi ja sai jauhoissa palkkansa.
Silloin kuului komentava ääni alakerrasta:
— Jyrki, kanna aseet ja matkalaukku minun huoneeseeni ja anna hevosille kauroja!
Inkeri kalpeni, ja Leenalta oli vähällä jauhopussi pudota käsistä.
Majuri siellä puheli, ja Jyrki, jolle käskyt annettiin, oli hänen renkinsä ja apulaisensa kaikissa ilkitöissä. Jyrki oli tavattoman voimakas ja tavattoman julma. Hän oli aina Affleckin mukana sekä kotona että matkoilla.
— Voi, mitähän taas tapahtuu, kun nuo ovat liikkeellä? vaikeroi Leena.