Jyrki tulla tömisti kapineita kantaen yläkertaan, ja majuri jäi väentupaan vaatimaan tiliä rengeiltä heidän töistään sitte hänen viime käyntinsä. Semmoinen oli hänen tapansa. Ja voi sitä, joka tilinteossa joutui moitteen alaiseksi!
Seuraavana aamuna nousi Inkeri aikaisin, toimitti taloustyöt ja hoiteli sairasta äitiään. Sitten hän läksi Sikkeä katsomaan.
Tämä makasi silmät kiinni. Loppu näytti lähestyvän. Inkeri olisi mielellään viivähtänyt ystävän kuolinvuoteella, mutta hän ei uskaltanut nyt, kun majuri oli mailla.
Tuomas läksi Inkerin kanssa. Kun he olivat tulleet puoliväliin kotimatkaa, ratsastaa karahutti joku heidän sivuitsensa. Se oli majuri. Ohi tultuaan pyörähytti hän hevosensa ja tervehti kohteliaasti silmät sirrallaan ja ilkeä hymy ohuilla huulillaan. Sanaakaan virkkamatta käänsi hän taas hevosensa ja ratsasti pois.
Iltapuolella, kun Inkeri istui äitinsä vuoteen ääressä, astui majuri viereiseen huoneeseen. Äiti siitä säikähti niin, että rupesi vapisemaan, ja Inkerin piti mennä majuria puhuttelemaan.
Hänen tuli äitinsä puolesta tehdä tili taloudesta, lehmistä ja lampaista, kehruuksista ja kankaista. Majuri näytti olevan tyytyväinen kaikkeen. Hän oli ystävällisen liukas.
Äkkiä käänsi hän puheen toisaalle. Hän valitti rahvaan tottelemattomuutta ja viekkautta. Hän moitti heidän törkeitä tapojaan.
— Näin eilen, sanoi hän sitten — sinun seurustelevan erään miehen kanssa, jonka isällä on ollut suuri vaikutusvoima noihin uppiniskaisiin ihmisiin. Kansa kuuluu odottavan pojasta isän vertaista. Mutta hän olisi tyhmä, jos käyttäisi valtaansa samalla tavalla kuin isä. Minä tahtoisin antaa hänelle hyviä neuvoja. Mutta hänen pitää ensin saada tietää, että minä olen hänen ystävänsä. Tuommoinen valkea kyyhkynen, kuin sinä, voi saada suuria aikaan. Houkuttelepas hänet tähän. kyyhkyslakkaan, niin annan sinulle anteeksi, että annoit rukkaset luutnantille ja kirjurille.
Inkeri oli punastunut, kun tuli puhe Tuomaasta. Kuullessaan majurin ehdotuksen oli hän kavahtanut istuimeltaan. — Tuomas majurin ystävä! Ja häntäkö verrattiin luutnanttiin ja kirjuriin! Nämä olivat majurin juomaveikkoja ja kätyrejä. He olivat yhtä julmia ja yhtä rivoja kuin hänkin; mutta vähemmän lahjakkaina he eivät kyenneet harjoittamaan vääryyttä niin suuressa määrässä kuin hän.
Inkeri tiesi, että mainitut miehet olivat tarjonneet Affleckille hyvän palkinnon, jos tämä hyvällä tai pahalla saisi hänen mielensä muuttumaan. Hän tiesi myös majurin mieluummin tahtovan antaa hänet kirjurille, sillä tämä oli luvannut maksaa kaksikymmentä taalaria enemmän kuin toinen.