— Olivatko kiduttajat lopettaneet illallisen uhrinsa tuskat, vai makasiko tämä köysissä ja kapula suussa jossakin kellarin kaukaisessa komerossa? Onnettoman kohtalo vaivasi Inkeriä unissakin. Hän näki salaman iskevän kellariin ja katkaisevan köyden, jolla vangin kädet olivat sidotut. Tämä kurotti kätensä. —
— Tule auttamaan…
Kova pamaus herätti Inkerin. Rajuilma oli puhkeamaisillaan.
— On niin kuuma, kuului äidin ääni vuoteelta. — Hae kylmää vettä,
Inkeri.
Inkeri riensi sairaan luo, asetteli päänalusta ja meni sitten vettä noutamaan. —
Kun hän avasi oven, kuuli hän kovaa kuorsaamista rakennuksen vastaisesta päästä. Jyrki oli kuumuuden vuoksi jättänyt oven auki.
— Nyt se on tehtävä, jos milloinkaan, kuiskasi Inkeri. Kiireesti toimitti hän veden äidille, otti tumman liinan päähänsä, tulukset ja kynttilän mukaansa ja läksi hiipimään majurin huonetta kohti.
Ulkona raivosi myrsky. Sade huuhtoi seiniä ja pieniä ikkunaruutuja. Salamoita singahteli, ja jyrinää kuului yhtä mittaa. Majuri ja hänen renkinsä vaan nukkuivat ja kuorsasivat kilpaa.
Jo oli Inkeri ehtinyt sisähuoneeseen, jossa majuri makasi. Salaman valossa oli hän nähnyt avaimet, jotka riippuivat vuoteen yläpuolella.
— Voi kauheata, jos majuri heräisi… Inkeri nousi varpailleen ja ojentihe nukkujan yli. Mutta vaikka hän kuinka kurotti kättänsä, ei hän ylettänyt avaimiin. Salaman valossa huomasi hän pöydän päässä tuolin. Hiljaa siirsi hän sen vuoteen viereen, nousi sille ja sai avaimet käsiinsä.